Pages

Tuesday, July 24, 2012

Sateenkaari


Käytin viime syksynä neulomaani sateenkaarihuivia paljon talven aikana. Kesähelteillä lankavarastostani pomppasi kaksi kerää vironvillaa, joista toinen hyppäsi heti puikoille. Hieman hikistä puuhaahan tuollaisen langan neulominen oli, mutta värit olivat niin kauniit, että neulomisesta ei meinannut malttaa pitää taukoa.

Huivi on syntymäpäivälahja reilun kuukauden päähän, mutta onpahan kerrankin ajoissa valmista!


Malli: muokattu ohjeesta Boneyard Shawl by Stephen West (Ravelry)
Lanka: Mitmevärviline maavillane lõng
Puikot: 5.0 mm
1 kerä

Tällä kertaa tein keskilisäykset langankierroilla. Nurjien kerrosten pitäisi tulla huomattavasti tiheämmin, mutta heilutin puikkoja niin ahkerasti, että seurasin ohjetta vain vähän sinne päin.


Tätä samansävyistä vironvillaa on vielä toinenkin kerä sekä yksi enemmän punasävyisempi. Ne säästän itselleni syksyä varten.

Tässä näkyy myös vähän uuden maalipinnan saanutta leikkimökkiä, mutta siitä lisää myöhemmin, kunhan sisuskin on saatu uuteen kuosiin.

2 comments: