Viime vuonna en saanut mitään valmista Lapaskuuhun. Tänä vuonna lupasin parantaa tapani, mutta kuinkas kävikään. Valmiina on yksi lapanen ja siitäkin puuttuu peukalo. Säädin ja purin sitä niin kauan, että lopulta en enää jaksanut. Palaan siihen joululomalla. Olen haalinut jo toisenkin lapasohjeen. Uusimmassa Ullassa on kivat
Hippa-lapaset, jotka aion toteuttaa jostain ruskeasta langasta. Samassa numerossa kiehtoo myös
Melian-neuletakki joka olisi sopivasti lapseni kokoa,
Rinsessa-kauluri, Lumikukka-palmikkopipo, Tornado-lapset, ja
Saltkråkan-sukat.
Viimeisen parin viikon aikana olen ommellut monta pudonnutta nappia, lyhentänyt housun lahkeita, ommellut ratkenneita saumoja ja muuta pientä. Viimein ompelukoneen vieressä ei ole enää mitään jonossa!
Keittiön ikkuna sai uudet verhot. Ei kovin jouluiset, mutta kivat ja värikkäät. Ikkunassa roikkui aiemmin jo neljättä vuotta "varaverhot", jotka iskettiin siihen muuton yhteydessä. Ne piti vaihtaa heti, kun on sopivaa aikaa jne. Lopulta kyllästyin pitkiin verhoihin, joiden taakse lapseni meni jatkuvasti piiloon ja kiskoi ne innoissaan nipsuistaan irti. Viimeinen tikki oli valtava kuivunut kaurapuurokökkäre, epäilemättä suoraan lapseni lusikasta. Haikailen kovasti muutaman Marimekon kankaan perään, mutta Ikea sai taas kerran kelvata. Tykkään kuviosta ja vielä enemmän hinnasta.
Kangas: Fredrika, Ikea
Pesu: 40 astetta
Silitys: ***
Leveys: 150 cm
Pituus: 180 cm
Ystävän puolivuotias tytär sai myös sukat.
Malli: Sydämiä ja raitaa, Ulla
Lanka: Novita Nalle, voimakas pinkki (559)
Puikot: 3 mm
Kuvasin hämärässä eikä väri näytä yhtään
oikealta. Ohjeesta poiketen tein tavanomaisen kantapään. Aloitussilmukoitakin oli vain 32 ohjeen 38 sijaan eivätkä sukat ole niin pitkät kuin ohjeessa. Sukkaset pitää vielä silittää, jotta sydänkuvio asettuu paremmin.
Puikoilla on kahdet muutkin sukat, mun neuletakki ja pojan slipoveri. Sen piti päästä käyttöön huomenna päiväkodin itsenäisyyspäivän tansseihin, mutta ei ehtinyt valmistua. Eipä sillä ole niin väliäkään, koska äidin pieni kullanmuru on ollut kuumeessa jo kolmatta päivää.