Pages

Thursday, September 20, 2012

Luksusta

Visiting a new yarn store at my hometown Pietarsaari, Finland.

Yllätyin suuresti eräänä tänä viimekesäisenä päivänä käydessäni kotikaupungissani Pietarsaaressa. Uusi lankakauppa! Eikä mikä tahansa puoti, vaan selvästi sellaisen ihmisen perustama, joka rakastaa lankoja. Juuri tällaista kaupunkiin onkin kaivattu, hurraa! Novitaa saa marketeista ja puuvillaa sekä ristipistotarvikkeita siitä kirkon viereisestä pikkuliikkeestä.


g.a.r.n.:in valikoima valikoimasta löytyy upeita lankoja. Niin pehmeitä, että mieleni teki heitellä ne kasaksi lattialle ja hypätä päälle kuin lapsi pallomereen. Niin värikkäitä, että niitä katsellessa kenen tahansa syysmasennus olisi kaikonnut samantien.



Debbie Bliss, Rowan, Lang Yarns, Noro, Regia, Schachenmayr....


Kaupan omistajalla Jeanette Saarella on silmää kauneudelle jo edellisen ammattinsakin puolesta. Kampaajan tuolin pyörittäminen on vaihtunut toteutuneeksi unelmaksi omasta lankakaupasta.


Valikoimasta löytyy myös laadukkaita puikkoja ja koukkuja sekä upeita, värikkäitä nappeja.




g.a.r.n. sijaitsee Kanavapuistikolla. Siinä, missä lapsuuteni VHS-aikaan oli Makuuni. Joitakin vuosia sitten samoissa tiloissa toimi myös lelukauppa, mutta en tiedä onko paikalla meidän Helsinki-vuosiemme aikana ollut vielä muutakin.





Debbie Blissin langat ovat tarjouksessa vielä tämän viikon lauantaihin 22.9. asti.


Toivon, että uusi, ihana puoti ei koe samaa kohtaloa, mistä pikkukaupunkien kaupat usein joutuvat kärsimään. Toivon, että innokkaita asiakkaita riittää ja saamme nauttia laadukkaista langoista ja hyvästä palvelusta pitkään.



Mikä parasta, puodissa pyörii myös neulekerho. Meidän visiittimme kotikaupunkiin toteutuvat usein viikonloppuisin, mutta tässäpä hyvä syy suunnata auton nokka vähän pohjoisempaan myös joskus arkenakin.


Kuvat on luonnollisesti julkaistu liikkeen omistajan luvalla.

Lopuksi vielä ostokseni. Huiveja, minulle.

Tuesday, September 18, 2012

Pink, again. Cables, again.

Socks for a friend's 5-year-old daughter. Almost knee highs to please the mother and pink to please the daughter.


Pattern: basic wannabe cable socks, again
Yarn: Novita Nalle, pink
Needles: 3.0 mm DPNs
Size: 5 yrs, sole 18 cm

Thursday, September 13, 2012

Ompelukurssille


Äiti ottaa syksyllä omaa aikaa. Kiitos Ninnuskalle vinkistä!

Tuesday, September 11, 2012

Hyvän Mielen Sukkia




Pattern: basic socks
Yarn: Novita 7 Veljestä Jätti Raita, colored (840)
Needles: 3.5 mm DPNs
Size: child, EU 30-32
0.3 skeins

Blogissa tai FB:ssa lisätietoa. Edelleen Vaasan suunnalle kaivataan runsaasti lisää sukkia! Tällä hetkellä valmiina ovat kahdet aikuisten sukat (koko 38 ja värien puolesta sopivat paremmin naispuoleisille) sekä nämä lastensukat. Kaikki minun neulomiani. Erityisesti murrosikäisten (13-17) poikien sukkia kaivataan! Minun jämälangoistani saanee vielä kolmet pinkinsävyiset sukat. Toimitusosoitetta voi pyytää sähköpostitse: sadunlangoilla (a) gmail.com

Saturday, September 08, 2012

Öppet hus på Strömsö

Viikko sitten oli päivä, jonka olin merkinnyt kalenteriin jo kuukausia sitten. Strömsössä vietettiin avoimia ovia juhlavuoden kunniaksi.

Kahteentoista mennessä, kaksi tuntia ovien auettua, pääovesta oli kuulemma virrannut sisään noin viitisensataa uteliasta katselijaa.


Sisältä Strömsö näytti upealta kuten arvata saattoi. Talo, jossa olisi pitänyt olla silmät selässäkin. Yritin samanaikaisesti kuunnella opasta ja vastailla helmoissani roikkuvan viisivuotiaan kysymyksiin, kun mieleni teki vain mieli pyöriä ympäri ja ympäri ja ihastella kaikkea.


Räpsin kuvia yhdestä jos toisestakin nurkasta. Kuvien laatu ei ole priimaa, tarkentaa olisi voinut vielä moneen kertaan ja miettiä kuvakulmia uudestaan. Tungoksessa oli kuitenkin sohittava silloin, kun mahdollisimman vähän ihmisiä oli edessä. Toivottavasti pääsette kuitenkin tunnelmaan mukaan!



Keittö avautui meille eri kulmasta kuin tv:ssä. Yllätyksekseni köökki oli myös paljon isompi kuin kuvittelin. Kuvan ulkopuolelle jääneet hyllyt notkuivat ihania, värikkäitä kattiloita, kippoja ja kuppoja.


Ohjelma tehdään alusta loppuun asti saman katon alla.


Tähän huoneeseen päästyäni piti nielaista. Hilllitsin hypistelemään tahtovat sormeni. Strömsö on todellinen aarreaitta.




Taas yksi kauniin värinen seinä.



En kestä!





Ihailin monia tutun näköisiä esineitä. Kaappi näytti todella kauniilta.




Paperitalosiluetti meidänkin täytyy toteuttaa talvella.










Seuralainen jaksoi hyvin loppuun saakka.


Kierroksen jälkeen piti taas jonottaa, mutta kyllä kannatti. Paulin munkit olivat kertakaikkisesti täydellisiä.

Kiitos Strömsö!

Friday, September 07, 2012

Onnensukkia


These are for a charity project called Onnensukat. Red (or pink) socks for newborn babies in Tampere University Hospital, Finland.

Ensimmäiset Sukkasato-sukkani sekä ensimmäiset parini Onnensukat-projektiin.


Pattern: baby socks
Yarn: SandnesGarn Lanett, pink (4517)
Needles: 3.0 mm DPNs
Size: NB
0.9 skeins


Monday, August 20, 2012

Secondhand mirror

A few months ago I found an old mirror (1975) from flea market. It was a bit dirty at first but started shining again after cleaning.


It looks very similar to the one that my grandparents have. They just have brown one.


Enough with this wall paper. Next: our son's room.

Sunday, August 19, 2012

Friday, August 17, 2012

Cables

Another birthday present ready for September.



Pattern: basic "wannabe cable" socks
Yarn: Novita 7 Veljestä, white (011)
Needles: 3.5 mm
Size: EU 38
0.7 skeins

Thursday, August 16, 2012

Eco-Friendly Hair Coloring

Little steps for a greener life. I had an organic hair coloring about three weeks ago.

Olen viimeisen vuoden aikana siirtynyt enenevissä määrin ekologisempiin tuotteisiin sekä ravitsemuksen, pesuaineiden että kosmetiikan saralla. Kolmisen viikkoa sitten kävin värjäyttämässä hiukseni kasviväreillä paikallisessa kampaamossa. Ennen värjäsin hiuksiani suht ahkerasti (ehkä neljän kuukauden välein) - useimmiten itse, mutta joskus ammattilaisen avustuksella. Muutamaan viime vuoteen en kuitenkaan ole värjännyt hiuksiani kuin ehkä kerran vuodessa, jos on esimerkiksi ollut tiedossa jotain suurta juhlaa. Oma hiusvärini on perusmaantienruskea, joka tietyssä valossa näyttää aavistuksen punertavan. Kyllästyin kuitenkin värjäämiseen, koska värit tuntuivat valuvan kokonaisuudessaan viemäriin heti muutaman pesun jälkeen. En ollut enää ajatellut värjätä hiuksiani, kunnes kiinnostuin talvella kasviväreistä luettuani kenenkäs muunkaan kuin Shinglerin Nooran oivalluksia herättävän kirjan.

Hiukseni ovat paksut ja kovasti luonnonkihartuvat. Molemmissa alla olevissa kuvissa hiuksia on ahkerasti suoristettu, joskin alemmassa hiukset ovat käyneet ponnarillakin. Kasviväreistä ei tietääkseni ole mitään selkeitä värikarttoja ja minäkin pyysin vain jotain ruskeaa. Toivoin mieluiten kylmäsävyistä, mutta se sekoitus sisälsi pähkinää eikä sitä allergiselle uskallettu laittaa, vaikka sairaalla lähellä olikin. Päähäni siveltiin siis aavistuksen lämminsävyistä ruskeaa, jonka jälkeen sain pitkäksi aikaa uppoutua käsitöihini Bioska-pussi ja pyyhe päässäni.

After
Kasviväri tulee kuulemma parhaiten esiin muutaman päivän kuluttua, kun väri syvenee. En siis ollut hämmästynyt, kun kuivaamisen jälkeen hiukset eivät näyttäneet kovin paljon erilaisilta. Kiiltävimmiltä toki, ja oli värikin kaunis. Kotijoukot kyllä kysyivät, että kävinkö oikeasti jo siellä värjäyksessä.

Kampaaja suositteli pesemään hiukset seuraavan kerran vasta 24 h kuluttua värjäyksestä. Föönaamisen loppuvaiheilla minulle iski kuitenkin päänsärky, joka kotimatkalla alkoi pahentua joksikin migreenin tapaiseksi. Pääsin hädin tuskin autolla kotiin, imetin vauvan, otin särkylääkettä ja vetäisin parin tunnin päikkärit pimeässä huoneessa. Välissä kävin kerran oksentamassa, ja oloni oli todella karmea. Vasta hiustenpesun jälkeen alkoi tuntua siltä, että sain taas hengitettyä ja seuraavan päivän suihkun jälkeen uskalsin vetää enemmän ilmaa keuhkoihini. Kasviväreillä on kuulemma puhdistava vaikutus, mutta ihan tällaista täystyhjennystä en osannut odottaa.

Before
Ylin kuva on otettu alle kaksi viikkoa värjäyksen jälkeen. Nyt reilua viikkoa myöhemmin väristä ei näy enää mitään. Ihan vielä en ole vakuuttunut kasvivärien tehosta enkä ole edes varma, että uskallanko kokeilla enää uudestaan. Ehkä pienen tauon jälkeen. Taloudellisestikaan värjäys ei tunnu kummallekaan osapuolelle kovin kannattavalta - kampaajan käyttämään aikaan (3.5 h) nähden palvelusta maksamani summa oli todella pieni, kun taas lopputulokseen nähden aivan liian suuri.

Lueskelisin mielelläni muiden kokemuksia hiusten kasvivärjäyksestä! Ehkä kerään rohkeutta kokeilla samaa kotioloissa. Ensi vuonna.

After the party


Yesterday we had me&i party. I had baked 

halloum tobinambur pie
salmon pie 

carrot pineapple cake
mud cake.