Pages

Monday, January 14, 2013

Suolasaippuaa

Olen aloittanut viime kuukausina vaikka kuinka monta blogikirjoitusta itselleni tärkeistä aiheista, mutta tuolla ne roikkuvat edelleen luonnoksina. Jokaisesta puuttuu joko vielä vähän tekstiä tai kuvat. Jospa tämän kuitenkin saisin valmiiksi.

This text is about Himalayn Crystal Salt (salt soap) that has really helped my dry skin.

Petriina kirjoitti hetki sitten suolasaippuasta. Minun kokemukseni ovat yhtä lailla positiivisia, mutta kehunpa tuotetta vielä vähän lisää, sillä niin erinomainen se on. Suolasaippua koostuu siis Himalajan vuoristosta louhittusta erittäin mineraalipitoisesta suolasta, joka on väriltään punertavaa. Suolalla on tehokkaasti puhdistava vaikutus. Ostin oman saippuani Hyvinvoinnin Tavaratalosta muistaakseni viime kesänä. Käytän sitä lähinnä ihon kuorintaan - sekä kasvoille että jalkapohjiin, ja toki myös tarpeen mukaan muualle vartalooni. Ikinä ei ole ihoni ollut näin hyvässä kunnossa! Siihen toki vaikuttaa varmasti moni muukin asia, mutta suolasaippua on kuitenkin ensimmäinen kapistus, joka on saanut kovat kantapäänikin pehmenemään. Ei puhettakaan kovettumista tai liian kuivasta ihosta. Jalkani ovat pehmeät kuin se kuuluisa vauvan pylly, ja se jos jokin on atopiaan taipuvaiselle hienoa.

Seuraavaksi aion kokeilla suolasaippuaa deodoranttina. Minua kiinnostaisi myös suolainhalaattori, joka sisältää puhdasta vuorisuolaa. Vanhemman pojan astmaan siitä olisi varmasti apua, kuten myös omaan holtittomaan siitepölyallergiaani. Samoin suolahaudetyyny ja -hierontakuulat olisivat varmasti kokeilemisen arvoisia, etenkin tuolle meidän maratoonarille. Harmi, ettei meillä ole aikuisten mentävää kylpyammetta, sillä muuten saattaisin heitellä suolapaloja veteen harva se ilta. Sitä suolalamppua en sentään suostu kokeilemaan, niin järkyttävän ruman näköinen tavara se minun mielestäni on.

Jos et ole vielä suolasaippuaa kokeillut, niin testaa ihmeessä. Hinta yhdestä palasta on 4-5 €:n luokkaa ja saippuoita löytyy varmasti jokaisesta ekokaupasta.

Tämä ei ole maksettu mainos.

6 comments:

  1. Pitääkin muistaa kokeilla jalkoihin tätä ! Kasvojen iholle toimii ainakin hyvin.

    Suolainhalaattori kuulostaa kiinnostavalta kapistukselta. Onneksi meillä ei ole tarvetta sellaiseen, mutta muuten. Hienoa, että on turvallisia vaihtoehtoja, joita voi kokeilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen kokeilemaan jalkoihinkin. Juuri tänään taas ihailin sileitä kantapohjiani :D

      Delete
  2. Tuo alkoi kiinostamaan kovasti. Olen kerran ollut suolahuoneessa ja siitä jäi hieno tunne. Suolahan on vanha keksintö moneen asiaan, kiva kun siitä saippuakin on kehitelty.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Me ei olla vielä suolahuonetta kokeiltu, vaikka täälläkin kuulemma sellainen on. Tuo inhalaattori voisi kyllä olla järkevä hankinta, kun sille takuulla olisi paljon käyttöä.

      Delete
  3. Minä vannon myös suolasaippuan nimeen. Jalkapohjiin en tosin ole tajunnut sitä kokeilla. Pitääpä laittaa kokeilulistalle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen jälleen! Toimii muuten myös siihen kuuluisaan pakaroiden kuorintaan ;)

      Delete