Pages

Friday, April 05, 2013

Seeds

Sain viime vuonna päiväkodista ihanan äitienpäivälahjan. Maalatussa maitopurkinpohjassa oli rakkaudella istetuista siemenistä kasvanut kukkaköynnös. Onneksi muistin sen tänä vuonna ajoissa ja hain tarvikkeita toukokuun juhlapäivää varten. Esikoinen sai koristella isoäitien ruukut haluamallaan tavalla. Käytin ne uunissa ohjeiden mukaisesti, minkä jälkeen kylvimme niihin "lastensiemeniä" eli Weibulls Juniorin Isoauringonkukkaa. Otin varman päälle ja valitsin Plantagenin valikoimasta pussin, jonka pitäisi tuottaa nopeasti suurta satoa. Toivotaan, että siemenet alkavat nyt itää JA etteivät ne kasva muutamassa viikossa aivan liian suuriksi.

Our six-year-old wrote "grandmothers" to flowerpots and planted sunflower seeds in them. Hopefully they grow enough for Mothers' Day in May.


Kylvin myös myöhemmin lisää siemeniä. Kaikki pussit ovat Nelsonin luomuvalikoimasta ja tilattu Hyvinvoinnin Tavaratalosta. Lasit ovat Ikean tuikkukippoja, jotka ostin häihimme lähes kahdeksan vuotta sitten. Suurimman osan myin pian juhlapäivän jälkeen pois, mutta 12 olin säästänyt itselleni. Vasta nyt niille tuli taas käyttöä!

I put some sweet basil, broccoli, salad and sweet pepper seeds in little glass cans from Ikea (I had bought them for our wedding almost eight years ago).

Maustebasilikaa.


 Parsakaalia.


Keräsalaattia ja vihannespaprikaa.


Vinkit ikkunoiden väliin laitettavista kasveista sain Strömsön Parhaat Palat -kirjasta.

 

Let's see how much they grow in two weeks!

2 comments:

  1. Miten noita ikkunoiden väliin laitettavia kastellaan? Pitääkö joka kerta aukaista ikkuna vai onko niissä joku jippo?

    ReplyDelete
  2. Ikkuna pitää aina avata. Parissa purkissa on selvästi itäminen jo käynnissä.

    ReplyDelete