Pages

Sunday, May 19, 2013

One more rainbow shawl

Tarvitsin parin viikon takaiselle Helsingin junareissulle esikoisen kanssa jotain helppoa neulottavaa. Onneksi minulla on jemmassa muutama sopiva kerä tällaisia juttuja varten. Sellaisia, jotka eivät vaadi montaa kerää tai tarkkaa ohjeen lukemista. Vielä parempi, jos saman projektin on toteuttanut jo kerran, tai tässä tapauksessa kahdesti. Neuloin taas yhden version tutusta huivista ja jopa samalla langalla kuin kerran aiemmin. Samalla sävylläkin, mutta onneksi mikään näin riemunkirjava ei voi olla tylsää neulottavaa!

One more version of this lovely and super easy shawl. I just love the colours!


Pattern: Boneyard Shawl by Stephen West (Ravelry)
Yarn: Mitmevärviline maavillane lõng
Needles: 5.0 mm
1 skein


Viime vuonna neulottu huivi meni esikoisen kummitädille 30-vuotislahjaksi. Ilokseni olen havainnut sen olleen käytössäkin monet kerrat, on kuulemma ollut pidetty ja pidetty. En vielä tiedä pidänkö uuden version itselläni vai säästänkö senkin jollekin lahjaksi. Minulla kuitenkin on jo yksi erittäin värikäs kolmiohuivi, ja ennemminkin kaipaisin joko punaista tai pinkkiä. Kenties yhden samanlaisen huivin aion kuitenkin vielä tikuttaa, sillä ensi viikolla tarvitsen sopivaa lentokoneneulottavaa ja vironvillaa on vielä yksi kerä jäljellä. Eri sävyä sentäs!

Mattoprojektikin on viimein päässyt vauhtiin. Loimet on viimein luotu ja pujoteltu kangaspuihin. Paukuttelen kuteita raidoiksi kolmena iltana viikossa Vaasa Opiston kellarissa enkä yhtään vaivaa päätäni sillä, kuinka mies saa taistella kotona puolitoistavuotiaan kanssa nukkumaanmenosta. Kuusivuotias onneksi sammuu aina kuin saunanlyhty. Mutta matosta lisää sitten, kun on valmista työtä voi esitellä. Olen yrittänyt kuvata välivaiheita useaan kertaan.

I've also started a new course where I go three times a week. But more of it later when the rag rug is finished!

7 comments:

  1. Kaunis huivi! Kangaspuilla kutomista olisi hauska kokeilla! Tein joskus koulussa pienen poppanaliinan ja sen tekeminen tuntui tylsältä, mutta mikäpä ei teini-ikäisen mielestä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Minäkään en ole aiemmin kutonut kuin yhden poppanan jonain yläastevuonna. Silloin se tuntui sujuvan äärettömän hitaasti, mutta nyt mattoa syntyy yhdessä hujauksessa :)

      Delete
  2. Pirteä huivi! Mä odotan mielenkiinnolla sun mattoprojektin etenemistä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Hyvin etenee, ei varmaan mene enää paria iltaa enempää.

      Delete
  3. Mahtavan värinen huivi. Kyllä tuollainen on huippu lahja! Minulla on myös kangaspuut, ja suunnitelmissa on joskus tutustua niihin tarkemmin kunhan saan vähän oppia miten niillä paukutellaan. Ja pitäisi hakea kangaspuut ensin kotiin naapurin koulun vintiltä :) Ehkä ensi syksynä. Odotan innolla kuvia sinun matoista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen opiston kudontakurssia! Mä en ainakaan ikinä saisi kangaspuista tolkkua tai loimilankoja pujoteltua omin voimin :) Ajattelin mennä syksyllä uudelle kurssille ja kutoa maton sekä eteiseen että pari pientä meidän makkariin. Vauva on silloin niin pieni, että nukkuu enimmän aikaa ja kulkee varmasti hyvin mukana. Tule sinäkin!

      Delete
  4. Ihanan värinen huivi... Juu on hyvä olla jemmassa semmottia helppoja töitä, minä tein viime viikolla koulutuksessa neuletakin helppoa (ja tylsää vaihetta) luennoilla...

    ReplyDelete