Ompeluryhmässamme oli kuluvalla viikolla salainen haastetehtävä. Jokainen ilmottautunut sai ohjeeksi tehdä jotain pientä Linnealle, jonka hienosta MIW-kaavasta on ollut iloa monille sadoille jollei tuhansillekin ompelijoille. Linnean putiikki kuitenkin lopettaa toimintansa tämän kuun lopussa ja me päätimme muistaa häntä jollakin pienellä jutulla. Minulle meinasi kyllä ensin pukata hikeä - en uskaltaisi saati osaisi ruveta ompelemaan mitään jollekin niin taitavalle koneen käyttäjälle. Hetken mietittyäni päätin neuloa - sitä ainakin osaan.
Koska mitään suurta en ehtisi tehdä, päätin valita jonkun kivan pipon. Ravelryssä silmiini osui tämä ohje, ja kun sopivaa lankaakin löytyi jemmasta, pääsi pipo heti puikoille. Tämä valmistuikin nopeasti - kiva ohje ja ihana lanka, mikäs siinä neuloessa. Tykkään kovasti tällaisista pipoista, joissa on ensinnäkin kunnon resori ja toiseksi mallikuvio ei ole liian korkea, jotta sitä on helppo muuntaa mieleisekseen. Itselleni tehdessä saan aina lisätä korkeutta ennen kavennuksia, mutta nyt tein pipon täysin ohjeen mittojen mukaan.
This beanie is for Linnea, who has designed a great sewing pattern called MIW (Make It Work). She's shutting down her business and a bunch of grateful women who have really liked her pattern decided to make her something. I chose to knit, because I'm a way better knitted than sewer. This beanie seemed nice and turned out really fast to knit.
Pattern: Multitasking Moms' Beanie by Zsuzsa Kiss (Ravelry)
Yarn: Lane Cervinia Le Fibre Nobili Mambo, dark green (2834)
Needles: 4.5 mm
Size: one size
Others: 1 big wooden button
1.7 skeins
Tämä ohje täytyy kyllä muistaa jatkossakin. Malli on joustava ja sopii varmasti monen kokoisille päille. Nimensäkin puolesta myssy sopii hyvin tämän(kin) talon emännälle.
Kivan värinen! Ja malli näyttää hyvältä päähän. Täytyy laittaa muistiin :)
ReplyDeleteKivan näköinen myssy :) mukavaa päivää!
ReplyDeleteOnpas kaunis, tuolle varmasti löytyy käyttöä. Nappi on piste i:n päällä.
ReplyDelete