Pages

Showing posts with label toys. Show all posts
Showing posts with label toys. Show all posts

Sunday, September 07, 2014

Mini socks

Elokuu hujahti nopeasti ohitse. Oli häitä, hautajaisia, useammat syntymäpäivät. Yhdellä alkoi koulu, toisella työt. Kolme jäi yhä kotiin. Nuorin vietti ensimmäisiä syntymäpäiviään ja on viimein oppinut nukkumaan. Äiti on kaasuttanut ompelukoneella ja heilutellut puikkoja sohvan nurkassa. En kohta enää muista mitä kaikkea olen tehnyt, mutta yritän nyt viimein purkaa kameran muistikorttia.

Tytär sai kummeiltaan lahjaksi ensimmäisen nukkensa. Voi sitä pienen ihmisen iloa! Nukkea on hoidettu ahkerasti, posket ovat jatkuvasti märkinä monista suukoista. Äiti on jemmannut kangastilkkuja ja suunnitellut nukelle vaatteita. Ensin piti kuitenkin pienet sukat. Lanka kaiketi jotain jämä-Nallea, josta meillä on sukkia monessa koossa, tälläkin hetkellä jokaisella lapsella omansa.


Keskimmäinen kantaa Nasua kainalossaa joka puolelle. Nasulla on jo vaippa, takki ja kaulahuivi, mutta sukat tarvittiin myös - kun nukkekin sai. Värikin oli heti selvillä, muita langannöttösiä ei edes suostuttu katsomaan.


Täytynee jatkossa harrastaa vähän muitakin värejä. Vaaleanpunaisiin pukeutuneen nuken paljastuttua paketista kaksivuotias tokaisi ilahtuneena: "Likko (sisko) sai oman Natun!"

August is over. We've been to funerals, weddings and many birthdays. Our daughter turned one and had her first doll as a birthday present from her godparents. She's been so happy about it and takes care and kisses it every day. I started making tiny clothes. The doll got its first socks and that's what Piglet, our two-year-old's precious needed, too.

The youngest one also started sleeping well. Finally. I've been knitting, crocheting and sewing a lot. More about them soon.

Saturday, March 08, 2014

Foxes

Meillä on lastenhuoneen ikkunassa yksi PaaPiin kettu, joka on erityisesti kaksivuotiaan suosiossa. Pakkohan katraalle oli siis ommella pehmoketutkin, kun huomasin paketissa olevan aina kolme. Isoin on ekaluokkalaisen ja pikkuväki sai poikaset.

These foxes are from PaaPii and very simple to make. I just bought the fabric and cut, sewed and filled them for our children.

Friday, November 09, 2012

Baby doll hat


This little cap was requested by a friend's 3-year-old daughter. Her doll desperately needed it.


Pattern: Bibbi's hat
Yarn: Novita Tennessee, pink (537)
Hook: 3.5 mm
Others: Hello Kitty button

Tuesday, September 25, 2012

Apupupu

A friend of mine asked me to knit a bunny for her daughter's first birthday. Her sister had one about three years ago.




Pattern: Apupupu by Anu Harkki
Yarns: Novita Nalle, white (010), SandnesGarn Lanett, pink (4422), SandnesGarn Sisu (4517)
Needles: 3.0 mm DPNs

The bunny looks quite skinny but I hope its new owner feeds it well :)

Thursday, August 09, 2012

Forced to knit

Childen can be really annoying when they want something. My 5-year-old is not an exception. He just had to have a crocheted Angry Bird.


Pattern: from Harakan Aarteet
Yarns: Novita 7 Veljestä, red (549), white (011), black (099), yellow (268)
Hook: 3 mm
2 little black wooden pearls

Guess what he wants now?

Monday, August 10, 2009

Pikku projekteja.

Only in Finnish this time.

Nyyh. Oikean käden kipuilu jatkuu enkä ole saanut paljon neulottua. Sen sijaan olen keskittynyt ostelemaan kankaita, joten lähiviikkoina on tulossa lähinnä ompeluksia. Ompelin jo itse asiassa yhden hameen, mutta se vaatii vielä kavennusta.

Jotakin on kuitenkin valmistunut. Ikuisuuden puikoilla roikkuneet villavaippapöksyt. Meille ei ole tulossa uutta käyttäjää ja aiempiakin housuja on tarpeeksi, mutta oli pakko neuloa loputkin hahtuvat pois jemmasta.


Malli: Ruskovillalta, koko pienin
Hahtuva: vaalea Ruskovillaa, oranssi ja lime Jutalta
Puikot: resoreihin 4 mm, muuten 5 mm


Neuloin mallin ekaa kertaa pyörönä, koska inhoan saumoja tai lähinnä niiden ompelua. Silmukoita on täsmälleen sama määrä ja noudatin ohjetta tunnontarkasti, mutta silti näiden vaippaosa vaikuttaa vaikuttaa pulleammalta kuin edellisten. Yksi ainut sauma tuli jalkoväliläpästä tuohon eteen. Kuvan pöksyt ovat vielä huovuttamatta, mutta pyykkikone pyörii parhaillaan. Yritän kenties kaupitella nämä eteenpäin, koska ystävien lapsillakin taitaa olla jo villavaippapöksyjä ihan tarpeeksi. Mikäli jotakuta kiinnostavat pöksyt tai jäljelle jääneet valkoiset tai oranssit hahtuvalangat (molemmista saa varmasti vielä lahkeet), minuun voipi ottaa yhteyttä vaikka Ravelryn kautta.


Olen viime aikoina hurahtanut ihaniin Tilda-kankaisiin. Tähän asti olen sen tarkemmin tutustumatta tuhahdellut vaaleanpunaisille hörselöille ja pitseille. Kiitos erään ystävän, minunkin piti lopulta varata kirjastosta yksi Tilda-kirja. Eipä aikaakaan, kun olin haalinut kaksi omaksikin, kuten myös läjän kankaita. Ensimmäinen tuotos osoittautui flopiksi, mutta nyt on jotain uutta suunnitteilla. Kävin jo ostamassa nappikokoelmallenikin herttaisen Tilda-peltilootan. Ah! Kuten jo alussa mainitsin, pieleen mitoitetun hameen ja epämuodostuneen pussukan jälkeen piti äkkiä saada ommeltua edes jotain onnistunutta. Poika on tarvinnut/äiti on halunnut pesuhanskoja, joten tässäpä kaksi:


Mallit: isompi Ikean patakintaasta, pienempi vapaalla kädellä
Kangas: Eurokankaan froteeta, ripustusnauhat Iinulta

Isomman peukalo näyttää hurjan pieneltä, mutta todellisuudessa hanska on ihan sopiva minun käteeni. Molemmilla kuurataan kesän hiekoittamaa kaksivuotiasta.


Ystävän tytär sai vielä pipon seuraksi pupun.


Malli: Apupupu, Punainen Risti
Langat: Novita Wool luonnonvalkoinen (010), Novita Nalle pinkki (559), Novita 7 Veljestä ruskea (687)
Muuta: vanu Eurokankaasta, yksi säkki riittää pitkälle!

Housut ovat taas sileää neulosta ja paita helmineuletta. Kaulassaan pupulla on Baktus-huivi.


Toivottavasti käsi kestää tulevan Sukkasadon. Tyhjäsin hyllyistä kaikki käyttämättä jääneet kerien jämät sekä kangastilkut ja raahasin ne päiväkotiin, jossa niille on kuulemma paljon käyttöä. Täytin tietysti hyllyjä jo uusillakin langoilla, kiitokset vaan Ilulle!

Mutta olen onneksi varautunut jo kipuilun jatkumiseenkin. Enää pitäisi löytää sopivat kankaat ompelukoneeni vieressä poltteleviin kaavoihin, tähän ja tähän.

Sunday, June 21, 2009

I ♥ PINK

Kuultuani ystäväni odottavan tyttövauvaa, minut valtasi järjetön kaipuu neuloa jotain pientä ja vaaleanpunaista. Keväämmällä neuloinkin myssyä ja lapasia, polvisukkia sekä hieman lisää myssyä ja lapasia. Apupupu oli niin kiva neuloa, etten kyennyt vielä siirtymään uuteen projektiin. Siispä puikoilta valmistui vielä toinen mokoma.

When I heard my friend was expecting a baby girl I instantly wanted to knit something tiny and pink. In spring I knitted a cap and mittens, knee high socks and some more caps and mittens. Trauma Teddy was so nice to knit I couldn't yet forget it. I knitted another one.


Malli: Apupupu, Punainen Risti
Langat: Novita Wool luonnonvalkoinen (010), Novita Nalle vaaleanpunainen (500), Sirdar Snuggly vaaleanpunainen (212), Novita Wool musta (099) ja Novita Wool kirkkaanpunainen (547)
Puikot: 3 mm

Pattern: Apupupu, Red Cross - Trauma Teddy
Yarns: Novita Wool natural white (010), Novita Nalle pink (500), Sirdar Snuggly petal pink (212), Novita Wool black (099) and Novita Wool red (547)
Needles: 3 mm DPN


Pupusta tuli mielestäni suloinen. Poikanikin halusi aikansa halailla ja suukotella pupua. Pieni tyttövauva kuulemma kuitenkin tarvitsee sitä enemmän.

In my opinion the bunny turned out cute. My son wanted to hug and kiss it for a while too. But the baby girl needs it more, or so I've heard.

Vauvan äidillekin on valmistumassa jotain. Ensimmäinen tohveli on vasta puikoilla, mutta äkkiäkös nämä neuloontuu.

I'm also knitting something for the new mother. The first slipper is still on needles, but these are very fast to knit.


Nyt sohvalle. Yksi lempparielokuvistani alkaa pikapuoliin. Mitä sitten, vaikka osaan jo vuorosanat ulkoa?

Now I'll be hitting the couch. One of my favourite movies is about to start. Although I already remember every line.

Monday, June 15, 2009

Apupupu. / Trauma Teddy.

Sain viimein tartuttua Apupupun ohjeeseen (engl. Trauma Teddy). Pupu neuloontui nopeasti ja sitä oli kiva täyttää yhdessä lapsen kanssa.

I had finally time to knit one kind of Trauma Teddy, or Apupupu ("Helping Bunny" in Finnish). It was fast to knit and pleasant to fill with a child.


Malli: Apupupu, Punainen Risti
Langat: Novita Wool, luonnonvalkoinen (010), musta (099), vihreä (332) ja punainen (547) sekä Novita 7 Veljestä, oranssi (vanhempi kirkas sävy), vanu Eurokankaasta
Puikot: 3 mm

Pattern: Apupupu, Red Cross - Trauma Teddy
Yarns: Novita Wool, natural white (010), black (099), green (332) and red (547) plus Novita 7 Brothers, orange (the older lighter hue), wadding from Eurokangas
Needles: 3 mm DPN


Pupu sattui juuri oikeaan saumaan kuumeiselle pikkupotilaalle. Pupu nimettiin Didiksi ja se piti saada muiden mukaan unten maille.

The bunny got finished just in time for a sick little patient with fever. He named it Didi and took it to bed with the rest of the stuffed animals.



Tähän sai käytettyä hyvin jämälankoja. Hyvä niin, koska pojan mielestä pupu tarvitsee vielä kaverin.

I got to use the left over yarns quite well. That's good because according to my son the bunny needs a friend.