Pages

Showing posts with label projects. Show all posts
Showing posts with label projects. Show all posts

Saturday, March 08, 2014

Naisten Päivän kassi

Osallistuin tällä viikolla ensimmäistä kertaa erään aktiivisen FB:ssa toimivan ompeluryhmän haasteeseen. Saimme postissa kankaan, josta emme etukäteen tienneet mitään. Kankaan nähdessäni minun piti kyllä hetken nieleskellä. Olin alunperin suunnitellut, että teen vaikka jonkun paidan tai pipo- ja tuubihuivisetin jommalle kummalle pojalle, jos kangas on jotain joustavaa. Tai mekon tyttärelle, jos paketista ilmestyy puuvillaa. Tästä en kuitenkaan osannut lähteä mekko tekemään, joten päädyin helppoon kassiin. Ompeluaikani on muutenkin hyvin vähissä, joten en uskaltanut aloittaa mitään suurta projektia. Sain tämän kuitenkin valmiiksi sovitussa ajassa, vaikka kävin välillä imettämässä yms.



Kangas on Marianne Valolan Naisten Päivää, pinkkinä. Hyvälaatuista, napakkaa, eikä mitään ohutta puuvillaa. Sain käytettyä koko puolen metrin palan, sillä kassi on kauttaaltaan kaksinkertainen, samoin kahvat. Yläreunaan painoin yhden nepparin ja kokeilin ensimmäistä kertaa silittää väliin tukikangasta. Neppari onnistui hyvin - eihän siinä toki mitään vaikeaa ole, mutta viimeksi en yhteen projektiin saanut niitä ihan hyvin enkä ole meinannut uskaltaa toiste koettaa. Halusin jättää kankaan sivunreunan tekstit kokonaisuudessaan näkyviin ja se onnistuikin hyvin. Toiselle puolelle ompelin pienen merkin, joita sain ystävältäni joululahjaksi.

Wednesday, January 01, 2014

Hyvän Mielen Sukkia

Toimin jälleen Hyvän Mielen Sukkia vastaanottajana täällä Vaasassa viime vuoden puolella. Vein sukat joulukuussa Huutoniemen sairaalan lasten- ja nuortenpsykiatrian osastoille, joilla ne jaettiin ilahduttamaan pieniä ja vähän isompiakin jalkoja. Henkilökunta otti sukat iloiten vastaan ja haluaisin sekä heidän että itseni puolesta kiittää lämpimästi kaikkia sukkien neulojia!











Sukkia kertyi yhteensä 42 paria.

Friday, April 19, 2013

Hyvän Mielen Sukkia

 Muistatteko vielä viimevuotisen Hyvän Mielen Sukat -keräyksen? Värikkäitä villasukkia joululahjoiksi psykiatrisessa sairaanhoidossa oleville lapsille ja nuorille. Nyt on alkamassa keräyksen kolmas vuosi, toinen täällä Vaasassa. Viime vuonna sain toimittaa 59 kaunista sukkaparia Huutoniemen sairaalan lasten- ja nuortenpsykiatrian osastoille, missä ne otettiin iloiten vastaan. Siljan käynnistäessä keräystä uudestaan otin minäkin yhteyttä tutuille osastoille ja yllätys, yllätys! Sukille löytyy kovasti käyttäjiä tulevanakin talvena.

Säännöt ovat lyhykäisyydessään hyvin yksinkertaiset: sukilla ei ole muita laatuvaatimuksia kuin iloiset värit. Neulottehan mieluiten sukkiin tarkoitetusta villasekoitelangasta, ja mahdollisten allergioiden kannalta toivon, ettei sukissa tietenkään olisi kovasti eläinten karvoja tai voimakkaita hajusteita. Vaasassa sukkien saajat ovat 6-18-vuotiaita, voin vielä lähempänä joulua varmistella tarkemmin minkä kokoisille sukille juuri silloin olisi tarvetta.

Koska toimin kesän aikana vauvansukka-projektin kerääjänä, toivoisin Hyvän Mielen Sukkia toimitettavan minulle vasta syyskuun alusta. Vaasan osalta keräys päättyy itsenäisyyspäivän tienoilla. 

Tervetuloa siis mukaan neulomaan sukkia, jotka menevät takuulla hyvään tarkoitukseen. Kaikki sairaalahoidossa olevat lapset ja nuoret eivät välttämättä saa mistään muualta joululahjoja.

I'm taking part in a charity project. We're collecting colourful socks as Christmas presents for children and young people who have to stay in a hospital because of their mental health issues. Socks can be delivered to me from September to December.

Sunday, February 17, 2013

Uutta projektia

Laulun sanojen mukaan elämämme kulkee kriisistä kriisiin. Neulojalle voisi paremmin sopia projektista projektiin. Joulukuussa toimitin 59 sukkaparia mielenterveysongelmia poteville nuorille ja tänä vuonna on viimein kauan suunnittelemani vauvansukkaprojektin vuoro. Lukekaa lisää TÄÄLTÄ.


Lanka: Novita Nalle, vaaleanvihreä (joku vanha kerä, vyöte hukassa)
Puikot: 2.75 mm 
Koko: vauva

I'm starting a new project for knitters. The goal is to collect little socks for premature and newborn babies to Vaasa Central Hospital. Everyone is welcome to join in! The blog started for this project can be found HERE but it's only in Finnish.

Monday, December 17, 2012

Mission Completed

About a local charity project - we were knitting socks for children and young people who have mental health problems and have to stay in a hospital. We collected 59 pairs of beautiful socks and I delivered them to the hospital tonight. Thank You all and let's do this again netxt year!

Hyvän Mielen Sukat -projekti on saanut tältä vuodelta päätöksensä ainakin Vaasan suunnalla. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka otitte osaa haasteeseen ja lähetitte minulle upeita neulomuksianne! Sain tänään kunnian toimittaa sukat Huutoniemen sairaalan lasten- ja nuortenpsykiatrian osastoille. Kahdessa kassissa oli yhteensä 59 sukkaparia, huikeaa!

Tässä vielä kuvia neulomistanne sukista (ainoastaan minun neulomani kolme paria puuttuu). Samat kuvat löytyvät projektin Facebook-ryhmästä.













Kiitos vielä Siljalle hyvästä ideasta. Tähän projektiin oli helppo tarttua ja voin mielelläni toimia sukkien vastaanottajana täällä päin ensi vuonnakin, mikäli tempaus jatkuu.

Ihanaa Joulua kaikille!

Merry Christmas to You all!

Thursday, November 01, 2012

Hyvän Mielen Sukista

About a local charity project - we're knitting socks for children and young people who have mental health problems and have to stay in a hospital. Socks are going to be their Christmas presents.
 
Vaasaan on nyt kertynyt 26 paria sukkia. Lämpimät kiitokset kaikille ahkerille neulojille! Helsingin keräyksestä poiketen täällä saa sukkia toimittaa vielä hitusen pidempään. Viimeisten parien tulisi kuitenkin olla minulla sunnuntaihin 9.12 mennessä, jotta saan seuraavalla viikolla vietyä ne perille Huutoniemen sairaalan osastoille joululahjojen jakamista varten. 

Tällä hetkellä nuorten osastolle on varmasti tarpeeksi sukkia, mutta lastenosastolle varmasti vielä kaivattaisiin joitakin pareja. Kyseisen osaston asukkaiden ikähaitari on 6-12 v. Minun eskarilaiseni jalkapohjan mitta on tällä hetkellä noin 18 cm ja kengänkoko 30-31, joten sen kokoisia ja hieman isompia sukkia otan vielä mielelläni vastaan. Koosta 38 eteenpäin sukkia riittääkin. Ainut toiveeni on, että kiinnittäisitte sukat yhteen pienellä langanpätkällä ja liittäisitte mukaan kokolapun. Osassa minulle toimitetuista sukista on myös ollut mukana jouluinen pakettikortti - niitäkin saa ilman muuta lisäillä, mutta minäkin voin hoitaa sen homman ennen sukkien kuljettamista sairaalaan.

Osoitettani voi edelleen pyytää sähköpostitse: sadunlangoilla (a) gmail.com. Vaasan neulekerholaisille sekä muille paikallisille neulojille tiedoksi, että voin pyydettäessä tulla noutamaan sukkia keskiviikkoisin kirjastolta, kunhan siis ilmoitatte etukäteen. Neulekerhoilemaan en ole syksyn aikana ehtinyt, mutta ehkä sitten taas joulun jälkeen.

Toivottavasti saamme vielä joitakin lastensukkia kasaan!

Sunday, October 28, 2012

Guess what?


Tiedän. Tylsää. Olen neulonut 22 (!) paria pinkkejä sukkia viimeisen neljän vuoden aikana. Ei näitä jaksa enää kukaan katsella. Neuloa kuitenkin jaksaa - etenkin hyvälle ystävälle 30-vuotislahjaksi. Malli on sen verran kiva ja sen oppii nopeasti ulkoa, että voisin itsekin tarvita (toiset) Kertut.

I know. It's boring. I have knitted 22 (!) pair of pink socks during the past four years. But this pattern is so nice and easy to remember. I gave these to a dear friend for her 30th birthday. Maybe I should knit another pair of Kerttu socks for me, too.


Pattern: Kerttu socks by Paula Paajanen
Yarn: Novita 7 Veljestä, pink (553)
Needles: 3.5 mm DPNs
Size: EU 38
0.7 skeins


Seuraavaksi teen raidallisen neuletakin yksivuotiaalle. Siinä ei ole pinkkiä.

Next a striped cardigan for a one-year-old. Not pink.

Friday, October 19, 2012

Green baby socks



Pattern: Baby socks by Kerttu Latvala (in English in Ravelry)
Yarn: old wool from flea market
Needles: 3.0 mm DPNs
Size: 1-year-old

Nice pattern (again), not-so-nice yarn. Very tickling and made my fingers hurt. But maybe good for socks..?

Wednesday, September 26, 2012

Pink baby socks (no way!)

Yes, socks. Again.



Pattern: basic socks
Yarns: SandnesGarn Lanett, pink (4517), Novita Nalle, white (010), Novita Wool, pink (580)
Needles: 3.0 mm DPNs
Size: sole 12 cm
For: Anni (1)

Tuesday, September 18, 2012

Pink, again. Cables, again.

Socks for a friend's 5-year-old daughter. Almost knee highs to please the mother and pink to please the daughter.


Pattern: basic wannabe cable socks, again
Yarn: Novita Nalle, pink
Needles: 3.0 mm DPNs
Size: 5 yrs, sole 18 cm

Tuesday, September 11, 2012

Hyvän Mielen Sukkia




Pattern: basic socks
Yarn: Novita 7 Veljestä Jätti Raita, colored (840)
Needles: 3.5 mm DPNs
Size: child, EU 30-32
0.3 skeins

Blogissa tai FB:ssa lisätietoa. Edelleen Vaasan suunnalle kaivataan runsaasti lisää sukkia! Tällä hetkellä valmiina ovat kahdet aikuisten sukat (koko 38 ja värien puolesta sopivat paremmin naispuoleisille) sekä nämä lastensukat. Kaikki minun neulomiani. Erityisesti murrosikäisten (13-17) poikien sukkia kaivataan! Minun jämälangoistani saanee vielä kolmet pinkinsävyiset sukat. Toimitusosoitetta voi pyytää sähköpostitse: sadunlangoilla (a) gmail.com

Friday, September 07, 2012

Onnensukkia


These are for a charity project called Onnensukat. Red (or pink) socks for newborn babies in Tampere University Hospital, Finland.

Ensimmäiset Sukkasato-sukkani sekä ensimmäiset parini Onnensukat-projektiin.


Pattern: baby socks
Yarn: SandnesGarn Lanett, pink (4517)
Needles: 3.0 mm DPNs
Size: NB
0.9 skeins


Sunday, August 19, 2012

Tuesday, July 24, 2012

Hyvää Mieltä

Minun toiset sukkani Hyvän Mielen Sukat -projektiin.


Malli: perusvalepalmikkosukka
Lanka: Novita 7 Veljestä Jätti Raita, lila-turkoosi-pinkki-vihreä (840)
Puikot: 3.5 mm DPNs
Koko: EU 38

Kirjasin pikaohjeen Ravelryyn.

Nämä ovat toistaiseksi myös toiset sukat Vaasan sairaalaan. Moni on kertonut aikovansa neuloa sukkia ja toimittaa niitä minulle, mutta toistaiseksi en ole saanut vielä ainuttakaan paria. Vauhtia puikkoihin ;) Aikaahan on marraskuun loppuun asti. Toivottavasti syksyn myötä Sukkasato pyörähtää taas käyntiin ja käpälänlämmittiä alkaa tulvia postiluukusta!

Hyvän Mielen Sukille on muuten myös FB-ryhmä.

Thursday, May 31, 2012

Hyvän Mielen Sukkia

Olen lupautunut toimimaan yhteyshenkilönä Hyvän Mielen Sukkien toimittamisessa täällä Vaasan seudulla. Olin tänään yhteydessä Huutoniemen sairaalan lasten- ja nuorisopsykiatrian osastoihin ja molemmissa otetaan erittäin mielellään sukkia vastaan. Värikkäitä villasukkia saa siis neuloa puolisen vuotta, kunnes vien ne joulukuun alussa osastoille, jossa henkilökunta saa jakaa ne kuten parhaaksi näkee. Toimitusosoitteen saa ottamalla yhteyttä sähköpostitse: sadunlangoilla (at) gmail.com

Lisätietoa ja ohjeita Siljan aloittamasta blogista:


Lastenosastolla on hoidossa 6-12-vuotiaita ja nuorisopsykiatrian osastolla 13-17-vuotiaita potilaita. Mikäli sukkia alkaa tulla ovista ja ikkunoista, voin tarvittaessa ottaa yhteyttä Seinäjoenkin osastoihin.

Perustan projektille vielä FB-ryhmän tämän päivän tai huomisen aikana.

Nyt siis puikot heilumaan. Sanaa saa levittää!

Sunday, October 30, 2011

Socks for preemature born babies

One last post for today.

I'm taking these to Vaasa Central Hospital later this year when I'm going to labor by myself.


Pattern: basic baby socks and Baby socks by Kerttu Latvala (Ravelry)
Yarns: Novita Nalle Colori, turquoise (813), Novita Nalle Marjaretki, cloudberry (841), Novita Nalle, pink (500), white (010), dark orange (219), colored (877), Novita Wool, green (332)
Needles: 3 mm DPNs

At first I was knitting very tiny socks but then remembered all the machines etc my son was stuck in five years ago and started making a bit wider socks.

Thursday, November 04, 2010

For the lovely couple.

Lapaskuu (Mittens' Month?) has arrived again. I think this is my third time taking part in it but for the first time I've actually finished something - and it's only been four days! I thought I couldn't knit any mittens but then I made Cabled mittens in October. I was thrilled and couldn't wait for this project to start again. My first mittens are Lover's mittens. I didn't follow any pattern, just tried to make them fit. They are for my husband's brother and his fiancé as an engagement gift.

Sorry for the awful photo.


Pattern: Lovers' mittens
Yarn: Novita 7 Veljestä, black (099)
Needles: 3½ mm DPN
almost one skein

They have a tiny dog so I was thinking that they could were these while taking the dog out. I wish I could knit these kind of mittens for me and my husband too, but I don't think we could ever wear them. Our son gets so jealous if his father even looks at me and he would never allow us to walk hand in hand. But maybe then when we are gray and old....


Sunday, October 31, 2010

The last ones.


Four pairs of socks in two months. I'm ashamed. I had so many patterns I was going to knit but these are the only ones I got finished. I've been really busy at school and at work and have knitted some Christmas presents (more about them later) but still - I'm embarrassed.

Pattern: tube socks
Yarn: Novita Nalle, pink (559)
Needles: 2.75 mm DPN



Hopefully I have better luck in next year's Sock Harvest.

Saturday, October 16, 2010

Pink it is.

Sock Harvest is almost finished and I've knitted only three pairs. Oops.


Pattern: Super Baby Knee High Socks
Yarn: SandnesGarn Lanett, pink (4517)
Needles: 2.75 mm DPN



These go to my friend's daughter, her due date was eight days ago. Hopefully these socks get there in time.

Sunday, September 12, 2010

Ankle Socks.

Viikko ei ole ollut paras mahdollinen, joten tällä kertaa sain valmiiksi vain yhden parin.

This week hasn't been the best for me so these are the only socks I was able to finish.


Malli: Lyhytvartiset sukat, Novita syksy 2010 (malli nro 90)
Lanka: Novita Isoveli, musta (099)
Puikot: 5 mm
Koko: nainen
1 kerä


Pattern: Ankle Socks, Novita Autumn 2010 (pattern no 90)
Yarn: Novita Isoveli, black (099)
Needles: 5 mm DPN
Size: woman
1 skein


Nopea neuloa, lämpimät jalassa. Hyvä keino käyttää jäljelle jäänyt kerä.

Easy to knit, warm to wear. Great way to spend the remaining skein.