Pages

Showing posts with label Adults. Show all posts
Showing posts with label Adults. Show all posts

Sunday, March 06, 2016

My first published pattern

Olen ns. pöytälaatikkopiirtäjä. Pyörittelen päässäni erilaisia neulemalleja: huiveja, pipoja, takkeja. Välillä päähäni juolahtaa joku kiva mallikerta tai väriyhdistelmä, ja rustaan niitä johonkin paperinnurkkaan. Vuosia tätä harrastaneena sain viimein neulottua ja kirjoitettua yhden ohjeeni, jonka ideoinnista ei tosin ole kulunut kovin paljoa aikaa. 

For years I'd been thinking and planning different knitting patterns: scarves, hats, cardigans. Sometimes I get an idea about a nice chart or combination of colors and make little notes. Finally I knitted one hat and wrote the pattern.

Vajaa kolme vuotta sitten menetin rakkaan mummuni. Hän oli ahkera neuloja ja hautajaisissa pitämässäni puheessa muistelin sitä, kuinka ala-asteikäisenä pyysin mummuani neulomaan minulle uudet villasukat. Suosikkisarjansa Kauniiden ja Rohkeiden alkaessa mummu loi silmukat ja tuntia myöhemmin ensimmäinen sukka oli valmis. Toisen sukan mummu lupasi tehdä seuraavan päivän jaksoa katsellessaan. Mummun lempiväri oli ehdottomasti punainen. Tilasin Madelinetoshin ihanaa tart:ia dk-vahvuisena pipoa varten ja heti vyyhdin saatuani tajusin, että nyt on ohjeen kirjoittamisen aika. Ensimmäinen julkaistu ohjeeni on nimetty mummuni mukaan.

Almost three years ago I lost my beloved grandmother. She was a knitted with capital K. At her funeral I reminisced how 9-year-old me asked her to knit me new socks. While watching one episode of her favorite TV serie The Bold and The Beautiful she knitted the first sock and promised to make the other one the next day. Her ultimate favorite color was red. I ordered one skein of this lovely Madelinetosh DK in colorway tart and realized immediately that it was finally time write and publish my first pattern. This one is named after my grandmother.



Yarn: Madelinetosh DK
Needles: 4.00 mm and 4.5 mm



The pattern is available only in Finnish in Ulla, knitting web magazine. It will be published also in English soon in Ravelry. Happy knitting!

Something for me

Kiire-linja jatkuu. Opinnot vievät lähes kaiken mahdollisen vapaa-ajan ja istun nokka koneessa kiinni aina, kun lapset ovat päiväunilla tai menevät iltaisin nukkumaan. Välillä on kuitenkin pakko saada istahtaa ompelupöydän ääreen. Omassa vaatekaapissa on ollut vajausta vähän tummemmista yläosista, joten saumuroin pikaisesti kaksi uutta kolttua tutulla kaavalla. Oikeanpuoleinen on mekkomittainen, pussihelmalla ja hieman avarammalla kaula-aukolla. Vasemmanpuoleinen on tunikamittainen, helma ei levene yhtään lantiolta. 

Something for me. I had a need for a couple of darker dresses so here they are. Both fabrics are designed by lovely Leena Renko again. One on the left is called Voikukka and the other one is Pioni. The material of both of them is stretch terry.



Kaava MIW muokattuna, kankaat Voikukka- sekä Pioni-joustofroteet, molempien kuosit taattua Leena Rengon käsialaa. Musta resori Nosh Organicsilta ja musta joustokantti Jyväskylän Kangaskaupasta.

Thursday, February 25, 2016

Break

Sometimes life keeps you so busy that it's time to choose something extremely comfortable to knit. Something that you can just knit a stitch after another and not think of anything at all, even for a short while. It's time for Madelinetosh and Veera Välimäki. 






Pattern: Line Break by Veera Välimäki (Ravelry)
Yarn: Madelinetosh Tosh Merino Light, heartbeat
Needles: 3.5 mm
2 skeins


If I had to name one color that would describe me the most it would be this: heartbeat.

Monday, January 04, 2016

New Year

Blogini täyttää tänä vuonna jo kahdeksan. En ehtinyt viime vuonna käyttää paljoa aikaa blogini ylläpitämiseen ja julkaisujakin ilmestyi vähemmän kuin minään aiempana vuonna. Alkuvuoden vietin tiiviisti opintojen parissa, alkukeväästä mursin molemmat ranteeni ja niiden parantelussa meni monta kuukautta. Syksyllä jatkoin taas opintojani, ja aikaa käsitöille oli vähän. Jos vapaa-aikaa jäi, käytin sen joko liikkumiseen tai ompeluun, mutta blogiin asti tuotokseni eivät ehtineet. Saas nähdä parantuuko tulos tänäkään vuonna, mutta voin ainakin yrittää. 

I started this blog almost eight years ago. Before I had a lot of time to knit (especially at school during lectures) but lately I haven't. Last year I finished and published less projects than never before. The first part of the year I had a lot of essays and exams (and three kids). In early spring I broke both of wrists and it took a lot of time to heal. In autumn I started studying again but didn't have much spare time - and if I had, I prefered sports. So I guess I shoudn't make any definite promises about being a better blogger this year I can always try!

Joululahjaompelukset jäivät minimiin. Viisi pipoa taisi tehdä sekä esikoista autoin kolmen kauratyynyn ompelussa. Neulottua sain sentään jonkin verran ja monta isompaa työtä on odottamassa päättelyä yms. Parin illan pikatyönä vuoden ensimmäiseksi neuleeksi valmistui kuitenkin miehelle pipo. Ohje on aiemminkin kokeilemani Violet Waffles ja lanka uusi tuttavuus Tosh Vintage. Suosittelen molempia!

I didn't even make many Christmas presents by myself. Only five hats (by sewing not knitting) and helped my son to make something for his teachers and godmother. Luckily I was able to knit something but they are all big projects and still need some casting off, buttons etc. Hopefully I get to show them to you someday. But yesterday I started a new hat for my husband. Pattern is Violet Waffles (I've knitted it before) and yarn was new to me: lovely Tosh Vintage. My recommendations!


Pattern: Violet Waffles by Halldora J (Ravelry)
Yarn: Madelinetosh tosh vintage, ink
Needles: 4.0 mm and 4.5 mm
Size: one size
79 g

Sunday, November 15, 2015

Yellow, hello November

Tein aiemmin miehelleni pitkähihaisen joustofroteepaidan Joka Tyypin Kaavakirjan perusohjeella. Mittojen mukaan valitsin koon M, jota pidensin helmasta ja hihansuista kokoon L. Miehen mukaan paidassa ei ole muuta moitittavaa kuin hieman liian leveät hihansuut. Minun mielestäni paita ei istu hyvin, esimerkiksi hartialinja roikkuu ihan liian alhaalla. Paita on kuitenkin ollut ahkerassa kotikäytössä ja mies on pyytänyt toistakin froteepaitaa. Kun esikoinenkin vielä pyysi tekemään hänelle jonkun keltaisen paidan, sain viimein leikattua ison palan Ainolan keltaista joustofroteeta, jota olen säilönyt jo pitkään. Sain jopa kankaan käytettyä nyt ihan loppuun pieniä nukenvaatepaloja lukuunottamatta, kun tein isälle ja pojalle pyynnöistä vielä pipotkin.

Yellow shirts for my husband and son according to their wishes.





Patterns: MIW Man by Linnea Kauramaa and Literature, Ottobre 4/11
Fabric: yellow stretch terry from Ainola, striped stretch terry from some place else
Sizes: L and 134 cm (width 134 cm, length 140 cm)
Others: yellow rib from Ainola



Thursday, September 10, 2015

Northern Pike vol 2

Helmikuussa tein Hauesta miehelleni pitkät kalsarit. Niitä käytettiin viime talvena ahkerasti, ja tarkoitus oli ommella samasta kankaasta esikoisellekin vastaavat pöksyt. Vaatekaapin tarkastelu kuitenkin osoitti, että pojalla on kalsareita tarpeeksi, joten saksin kankaan miehen t-paidaksi. Miesten MIW:iä kokeilin kesällä yhden hihattoman verran (sekin on näköjään unohtunut kuvata) ja kun paita tuntui hartioista sekä leveydeltään sopivalta, kokeilin seuraavaksi lyhythihaista. Pidensin hihoja muutaman sentin ja helmaankin lisäsin 2-3 cm. Seuraavassa paidassa voisi kuulemma olla hieman lyhyemmät hihat, mutta etenkin talvella tämä menee kyllä hyvin näin. 

I made my husband a Northern Pike t-shirt to match with the long underpants I made him last February.


Pattern: MIW - Make It Work Man by Linnea Kauramaa
Fabric: Hauki tricot by Leena Renko from Verson Puoti
Size: L
Others: gray rib from Nosh Organics

On se Linnea vaan taitava. Minulle istuu hyvin naisten MIW ja miehelle miesten. Näillä kaavoilla meillä päästään vielä pitkälle! Seuraavaksi varmaan pitkähihaista miehelle, Haukea kun sattuu löytymään mustanakin..!

Next: long sleeves

Tämä(kin) kangas oli ehtinyt pyöriä varastoissani jo pitkään. Siitä piti alunperin tulla mekko, mutta helmaa ei kovin pitkälle riittänytkään, sillä halusin myös pitkät hihat. Kaavana jälleen tuttu ja turvallinen MIW, pituutta vain lisäsin reippaasti. Hieman tämä on pienikuvioinen omalle silmälleni, mutta malli on täydellinen ja paita yltää hyvin takapuolen alle, joten tätä voi hyvin käyttää paksumpien leggingsien kanssa. 


Pattern: MIW by Linnea Kauramaa
Fabric: pink-gray Jasmin tricot from Majapuu
Size: L
Others: pink rib from a friend maybe?

Tuesday, September 01, 2015

Vilma meets MIW

Hyvää yritetähän, mutta priimaa pakkaa tulemahan. Tämän mekon kanssa kävi juuri niin. Paikallisen ompeluryhmän viikkohaasteena oli ommella jotain, missä on rypytys. Myönnetään, minulla oli haastetta keksiessä oma lehmä ojassa. Halusin kokeilla Vilman ja MIW:n yhdistämistä ja sehän onnistui yli odotusten.

Vilman koko 42 istuu minulle hyvin hartioista, rinnanympäryskin on just eikä melkein. Tämä on toinen Vilmani (ensimmäinen on näköjään unohtunut kuvata) ja ensimmäinen hihallinen. Halusin tähän kuitenkin pitkät hihat ja koska MIW:n L-koon hihat istuvat minulle erinomaisesti, päätin yhdistää kaksi kaavaa. Uudet hihat piirsin siis molemmat kaavat päällekäin. Helmaan laitoin kuminauha, koska muuten tämä näyttäisi päälläni ihan äitiysmekolta. Kaula-aukosta tuli jälleen supersiisti joustokantin avulla.

I desperately needed (wanted) a yellow dress. MIW always fits me perfectly but few weeks ago I found another great pattern from book called Mekkotehdas Aikuisille. I already made one Vilma dress but unfortunately it doesn't have long sleeves. So I decided to make a new dress: Vilma meets MIW. It turned out just perfect.



Pattern: Vilma from Mekkotehdas Aikuisillle meets MIW by Linnea Kauramaa
Fabric: yellow jersey Paratiisin Puutarha by Leena Renko from Verson Puoti
Size: L - 42
Others: white FOE from Kestovaippakauppa

Ei muuta kuin saksimaan lisää! Aurinkoista syyskuuta kaikille!

I think I have to many more dresses very soon. Happy September everyone!

Friday, August 28, 2015

Favorite tops

Hyvää kaavaa ei hevin vaihdeta. Alla neljä kesätoppia tai -tunikaa itselleni. Kaikkien kaavana on Linnea Kauramaan MIW, josta kädenteitä on sentin tai pari avarrettu kauttaaltaan. Etenkin raidallista olen käyttänyt todella paljon. Tein siitä myös lapsille t-paidat ja mekon. Pienimmät haluavat omat raitavaatteensa päälle aina, jos toisellekin on. Isoin velikin pitää paitaa mielellään, kunhan ei samaan aikaan kuin äiti omaansa jollakin julkisella paikalla..!

My favorite tops for the summer. I even made striped shirts and a dress for my children aswell. They usually want to wear them at the same time. Except when we are going somewhere our eight-year-old doesn't want me to wear mine if he has his shirt on..!


Fabric: Kero, yellow organic jersey by Milona Sadekallio from Verson Puoti



Fabric: Hilla, green jersey by Sanni Takkinen from Ainola
Others: white FOE from Kestovaippakauppa


Fabric: Paratiisin Puutarha, pink jersey by Leena Renko from Verson Puoti


Fabric: Multiraita, blue organic jersey from Nosh Organics
Others: white rib from Nosh Organics

Pinkin tunikan tein muuten jo muutama viikko sitten osana paikallisen ompeluryhmän haastetehtävää. Tarkoituksena oli silloin valita joku pitkään marinoitu kangas, saksia se ja ommella vaatteeksi. Paratiisin puutarhoja minulla on vielä kassit pullollaan, mutta pitänee uskaltaa käydä pian muidenkin kimppuun.

Alla vielä lasten raidat:


Patterns: Headphones, Ottobre 3/12; Birthday Fish, Ottobre 3/13; Hoops, Ottobre 2/12
Fabric: the same as above
Sizes: 128 cm, 104 cm, 92 cm
Others: same again

Tuesday, August 11, 2015

Gone fishing

Appiukko on ahkera kalamies ja päätin tehdä hänelle syntymäpäivälahjaksi paidan. Kankaaksi valikoitui Koukussa-joustocollege ja kaavaksi kokeilin Suuren Käsityön hupparikaavaa. Nosh Organicsin vaaleanharmaa resori osoittautui yllättävän samansävyiseksi.

A birthday present for my father-in-law who enjoys fishing.



Pattern: Miehen huppari from Suuri Käsityölehti, 3/15
Fabric: light gray stretch terry knit Koukussa by Milona Sadekallio from Pehemiä
Size: L
Others: light gray rib from Nosh Organics

Poistin kankaasta siis hupun ja leikkasin etukappaleen taitteelta jättäen vetoketjun pois. Mies on onneksi aika samankokoinen kuin isänsä, joten paidasta sai helposti sopivan. Seuraavaksi onkin sitten tilauksessa toinen paita Verkossa-kankaasta.

Saturday, August 08, 2015

Strawberries!

Nämäkin kesävaatteet kuuluvat vielä edellisen haastetehtävän merkeissä viimeisteltyihin ompeluksiin. Tämän kankaan kyllä sain vasta ihan hiljattain Käpyseltä, mutta pesin ja leikkasin sen samantien. Ajatus mansikkakuvioisista kesävaatteista lähti siitä, kun kolmevuotias isoveli on toivonut vastaavaa paitaa itselleen pikkusiskon saatua mansikkaisen Orelma-mekon. Nuo vesivärikuosit eivät ole minuun aiemmin tehneet vaikutusta, mutta nämä mansikat näyttivät niin herkullista, että ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ystävän ehdottaessa kimppatilausta Käpyselle. Laitoin taas omaan toppiini joustokanttia, mikä onnistui yli odotusten. On aivan mahtavaa, kun kanttaukset ovat noin siistit!




Pattern: MIW - Make It Work by Linnea Kauramaa, Birthday Fish t-shirt from Ottobre 3/13, Hoops raglan t-shirt/tunic from Ottobre 2/12
Fabric: digi jersey Mansikat by Outi Santaniemi from Käpynen
Sizes: L (MIW), 104 cm (t-shirt), 92 cm (tunic)
Others: white rib from Nosh Organics, white FOE from Jyväskylän kangaskauppa

Keskimmäisen paidan leikkasin koossa 104 cm pidentäen kuitenkin helmaa kuten yleensä. Samoin Hoopsin helmaa on pidennetty ja levennetty, ja hihojakin pidensin leveän käänteen verran.

Lienee sanomattakin selvää, että näitä vaatteita on pidetty paljon. Jos puen itselleni mansikkatopin, keskimmäisen on saatava omakin paitansa välittömästi päälleen. Jos taas laitan hänelle paitansa, alkaa pikkusisko välittömästi itkeä oman tunikansa perään. Harmittaa jo etukäteen, etten tilannut tätä enempää - mutta toivottavasti ensi kesäksi on saatavilla jotain toista, yhtä herkullista kangasta!

Saturday, July 04, 2015

Mission possible: FOE.

Paikallisen ompeluryhmän tämän viikonlopun haasteena on viimeistellä mahdollisimman monta keskeneräistä työtä. Tämä kangas ei ollut vielä kovin kauaa minulla marinoitunut, mutta puolivalmis toppi ehti silti pyöriä ompelupöydällä. Joustokanttinauhan käytöstä minulla oli toistaiseksi vain yksi pahasti pieleen mennyt kokemus, mutta näin muutaman kuukauden asiaa harmiteltuani päätin yrittää uudestaan - tällä kertaa turvallisesti yöpaitaan, jossa pienet virheet eivät niin haittaisi. Yllätyksekseni kanttaus onnistui tällä kertaa yli odotusten ja paidasta tuli todella siisti. Nauhan kiinnittämiseen käytin Cloverin Wonder Clipsejä, joten edes nuppineulan jälkiä ei jäänyt. Joustokanttinauhaa on mitä pikimmiten tilattava lisääkin!

The first time I actually managed to get the FOE right! Clover's Wonder Clips were a big help.


Pattern: MIW - Make It Work by Linnea Kauramaa
Fabric: organic tricot Hipun Puutarha by Anniina Isokangas from PaaPii Design
Size: L
Others: white FOE from Kestovaippakauppa

Seuraavaan toppiin voisin hivenen madaltaa noita kädenteitä.

Tuesday, June 16, 2015

For someone who has cancer

Hyväntekeväisyyteen neulominen saa minut aina tarttumaan puikkoihin. Jos ei muuta, niin aina voin auttaa pipon tai sukkaparin verran. Eräs neulekerholaisistamme keräsi sytomyssyjä Vaasan Keskussairaalaan syöpäpotilaille ja minäkin vein hänelle aiemmin neulomiani pipoja. Suureksi suruksemme tämä ystävämme menehtyi itse syöpään joulukuun alussa. Päätimme neulekerhon kanssa jatkaa hänen aloittamaansa keräystä ja toukokuun lopussa vein onkologiselle osastolle ensimmäisen satsin, yhteensä 72 myssyä. 

This hat was knitted for someone who has cancer. A friend of ours in our local knitting club used to collect these and take them to the Vaasa Central Hospital. Sadly she wasn't able to fight cancer by herself anymore and passed away in December. We decided to carry on her project and in the end of May I delivered 72 caps to the hospital. 



Pattern: Violet Waffles by Halldora J (Ravelry)
Yarn: Lane Cervinia Le Fibre Nobili Val Gardena, green (244)
Needles: 3.5 mm and 4.0 mm
1.6 skeins (128 m)

Pipon malli oli kiva, helppo ja näyttävä. Pitänee neuloa vastaava itsellenikin syksyksi/talveksi. 

Olen perustanut keräystä varten ryhmän Facebookiin: Sytomyssyt ja -sukat VKS. Ryhmään saa vapaasti liittyä, otamme mielellämme vastaan lisää innokkaita neulojia. Seuraava toimitus on syyskuun lopussa tai lokakuun alussa. Viimeksi neuloimme vain myssyjä, mutta osaston hoitajat kysyivät myös sukkia, koska syöpäpotilailla usein palelevat myös jalat. Otamme lämpimästi vastaan jokaisen itsetehdyn myssyn tai sukkaparin!

Wednesday, May 06, 2015

New love

I'm finally back on track. My hands aren't co-operating like before but I can do something. Last weeks were a nightmare - I couldn't do anything by myself. I couldn't knit, sew, chop my own meal or even go to the shower by myself. My husband couldn't stay at home for more than two days but luckily I had a lot of help from my mother and my friends. So thank you everyone again!

But finally I was allowed to go home without the orthopedic casts. Probably one of the first things I did was knitting and so I finished this lovely new scarf. It's the first one that I made of Madelinetosh yarns and let me just say: Wohoo! This yarn is amazing. So soft and enjoyable to knit. After this I can easily understand why it's so hard to get more tosh merino light at least here in Finland.



Pattern: Secret of Change by Veera Välimäki (Ravelry)
Yarn: Madelinetosh tosh merino light, candlewick
Needles: 4.00 mm
2 skeins

I had to bind off about four rows earlier than in the pattern because of the yarn but that doesn’t matter. This is actually a scarf that could go on and go on as far as you want. So keep this pattern in mind.

Veera, you did it again!

Tuesday, March 24, 2015

Spring leggings

Minulla oli/on akuutti housupula. Pidän jatkuvasti kaksia aiempia Sammalikko-kaavalla tehtyjä leggareitani. Sain viimein saksittua muutamat lisää, tässä nämä keväisimmät. 

I desperately needed more leggings. These are made by using the same old pattern.



Pattern: Sammalikko leggings, Ottobre 5/14
Fabrics: yellow stretch sweater knit from Selia, orange stretch sweater knit from Nosh Organics
Size: 40
Others: elastic band, width 2.5 mm

Selian joustocollege on ihanan paksua, sisäpuoli on pehmeä ja harjattu. Toivottavasti kangas kestää myös käytössä. Noshin jc taas on taattua laatua, sitä on onneksi jemmassa vaikka millä mitalla.

Thursday, February 12, 2015

Northern pike

Yli 13 vuotta olen katsellut mieheni aivan hirveitä pitkiä kalsareita. Hänen mielestään niissä ei ole mitään vikaa ja minun mielestäni niissä ei taas ole muuta kuin vikaa (kalsea materiaali ja vielä hirveämpi, kukertavankirjava väri). Lopulta syksyllä ehdotin, että voisin ommella hänelle uudet. Myötävän vastauksen jälkeen tilasin Versolta tätä Haukea, joka sopii miehelleni erinomaisesti. Itse kankaasta en puhunut vielä mitään, ja etsin kuumeisesti sopivaa kaavaa. Eräänä iltana mieheni tuli työhuoneesta jalassaan itselleni tekemät leggarit ja totesi, että "Kiitos, nää on tosi hyvät!" Malli siis löytyikin yllättävän helposti, etenkin kun mies ei kaivannut eteen mitään halkioita ja läppiä. Ihme kyllä sama kokokin sopi oikein hyvin, ainoastaan lahkeisiin lisäsin hieman enemmän pituutta (7 cm + sv) kuin omiin housuihini. Miehen pituus on n. 186 cm.

My husband has got these ugly long underpants for over 13 years. He thinks there's nothing wrong with them and I couldn't disagree with him more. Finally I asked him if he wanted me to sew him new ones. After he had said yes I ordered this northern pike fabric from Verson Puoti. I was desperately seeking for a pattern but one night he came from our work room and said "Thanks, these are great!". He was wearing my leggings and that's how I found a perfect pattern. Just added some more lenght.



Pattern: Onion 0005
Fabric: Hauki tricot by Leena Renko from Verson Puoti
Size: 42 
Others: elastic band, width 2.5 cm

Eli suuret kiitokset Leena Rengolle tästäkin kivasta kuosista! Tilasin tätä sen verran, saan tästä vielä kalamiehen pojallekin pitkät kalsarit.

Tuesday, December 30, 2014

Christmas dress

This is so me.

Just don't mind my face - it was Christmas Eve, cold as hell and kids kept fighting inside while waiting Santa Claus.



Pattern: MIW by Linnea Kauramaa
Fabric: Paratiisin Puutarha stretch terry by Leena Renko from Verson Puoti
Size: L
Others: red rib from Selia

Wednesday, December 10, 2014

Hippie dress

Tämä mekko ylläni olen kerännyt jo monta kommenttia. Yleensä ne ovat laatua "Voi miten ihanaa kangasta!", "Voi kun sä oot taas noin kivan värikäs!" tms. "V*ttu mikä hippi!", kuului teinityttöjen suusta, kun kävin lähikaupassa tämä päälläni. Oli niin tai näin, tykkään tästä kovasti!

A dress again. Nice fabric, same pattern as usual. Need to have more of these, as soon as possible!


Pattern: MIW - Make It Work by Linnea Kauramaa
Fabric: Kukkapeili by Milona Sadekallio from Verson Puoti
Size: L
Others: red rib


Eipä tuo henkarilla näytä miltään, mutta päällä on kiva ja siten erittäin paljon pidetty. Kaula-aukko on kivan avara muttei liian paljastava. Helman saksin vapaalla kädellä ja pidensin vielä resorilla. Kunpa vain ehtisin tehdä näitä yksinkertaisia malleja lisääkin!

Tuesday, December 09, 2014

Huivivaihtis

Eräässä eteläpohojalaasessa ompeluryhmässä oli syksyllä salainen Huivivaihtis. Kaksitoista naista ilmoitti osallisuutensa väritoiveineen joko tuubi- tai kolmiohuivi-kategorioihin, jonka jälkeen Mirkku arpoi kuka kenellekin tekee ja lähetteli osoitetietoja suuntaan jos toiseen. Minun saamassani lapussa luki tasan yksi sana: farkunsininen. Eeh..? Sinistä en juuri itse osaa käyttää eikä sitä pojillekaan ole tullut paljoa osteltua, koska a) esikoinen toivoo aina värikkäitä vaatteita, jotka b) periytyvät nuoremmille ja c) kaikki lahjaksi saadut ovat aina sinisiä. Oli siis ihan pakko tilata jotain sinistä kangasta (ja ehkä vähän muutakin siinä sivussa). Jotain yksityiskohtaa piti kuitenkin keksiä mukaan, mutta huivin saajalla ei tietääkseni ole blogia eikä hänen FB-profiilinsakaan paljastanut vieraalle ihmiselle juuri mitään. Salapoliisintyö päättyi siihen ja päätin sohaista muurahaispesää valkoisella pitsillä.


Pattern: basic tube collar
Fabric: Stenzo blue tricot from Majapuu
Others: a mini version of Midsummer Rose by Marjukka Tyrväinen, yarn was probably Drops Baby Merino

Muistaakseni kirjoitin omiksi väritoiveikseni jotain punaista, oranssia, keltaista, ruskeaa tai vihreää. Ei sinistä tai pääkalloja. Posti toi näin kauniin tuubihuivin, jonka olen näköjään kuvannut huonosti, kun ainoatakaan kukkaa ei ole näkyvillä. Tykkäsin kevyen ilmavasta huivista kovasti ja se on ollut jo monta kertaa käytössä. Lähettäjästä ei ole mitään tietoa, mutta nyt sen voisi joku jotain kautta jo paljastaa. Joka tapauksessa KIITOS!

Monday, November 24, 2014

Autumn dress

Mitäs sitä hyvää kaavaa vaihtamaan, joten jälleen mekko tutuin ohjein.

Why should I choose another pattern when I already have a good one?





Pattern: MIW - Make It Work by Linnea Kauramaa
Fabric: Apila stretch terry from Metsola
Size: L
Others: white rib from Selia


Do I have to take this off when I go to bed?