Hullu jännityksessä

Kuten aiemmin mainitsin, meillä riittää runsaasti syötävää oman pihan sadosta. Luomukeräsalaattia on kasvatettu siemenistä ja tarjonta on ollut varsin runsasta. Se menee ehdottomasti ensi vuodenkin kylvölistalle.

Luomukesäkurpitsojen kanssa on sama juttu. Melkein. Taimia riittää ja ne ovat erittäin elinvoimaisia. Satoa ei vaan vielä näy eikä kuulu, ei yhtään. Joka aamu kastelen koko kasvihuonehyllykön jokaisen ruukun, mutta ei. Teenkö jotain väärin vai mitä? Onneksi kesää on vielä reilusti jäljellä.

Sivuovemme edustalla oli muuttaessamme isoja vihreitä pensaita, jotka ylettyivät jopa korkean aidan yli (ja ali ja päälle). Tungimme saksinemme viidakon läpi ja siirsimme kivirivin reunuksesta aidan alle. Leikkimökin alta löytyi kaikenlaista hylättyä rempparoinaa, ja mies sahasi vanhoista laudoista kukkapenkkiin uudet reunukset. Syksyllä tungin penkkiin tulppaaninmukuloita, jotka viime keväänä kukkivatkin kauniisti.

Myöhemmin päätin kuitenkin istuttaa isoon tilaan vielä pionejakin. Kuusi alkua pääsi syksyllä maahan odottamaan tätä kevättä.

Tänä keväänä vietin viikonlopun puutarhakurssilla, jolloin opin enemmän pihan hoidosta kuin ikinä ennen. Onneksi minulla on mies, joka on helposti ylipuhuttavissa (tai sitten vaimonsa on kohta 12 vuoden yhteiselon kokemuksella oppinut vetämään oikeista naruista). Kaivoimme ylös mullan alta putkahtaneet tulppaanien alut (alla olevassa kuvassa vihertävät lehdet) sekä pionien tyngät (nuo punertavat). Isot kivet saivat kyytiä, samoin vanha, kivinen multa. Mies kaivoi ja kaivoi, kunnes syvyyttä oli tarpeeksi. Alle levitimme suojakangasta ja päälle kaadoimme säkeittäin uutta multaa. Lopuksi istutin kasvit uudestaan. Vaikka ne eivät olleet kuin muutaman tunnin pois maasta, tulppaanit antoivat tältä vuodelta periksi. Vähän pelkäsimme pionien valinneen saman kohtalon, kunnes...

...vietettyämme viikon pizzan ja pastan luvatussa maassa toukokuun lopussa, olivat pionit taas innostuneet, yhtä lukuunottamatta. Sekin alku (äärimmäisimpänä oikealla) on kyllä hengissä, mutta ei vain tunnu kasvavan. En meinannut uskoa silmiäni, kun kurvasimme takaisin kotipihaan. Mitenkään erikoisemmin näitä ei ole huollettu. Kasteltu toki, ja välillä heitetty päälle muutamat pottapissat. Istutuksen yhteydessä sekoitin kuoppiin myös vähän ekologista lannoitetta.

Kuukauden verran näkyvissä oli vain lehtiä. Tiesin toki, että pioneilla saattaa kestää vuosia istutuksen jälkeen kunnes ne alkavat kukkia. Vääntelin silti kärsimättömänä käsiäni joka aamu penkin äärellä ja mietin, näemmekö me tänä vuonna tämän penkin ääressä mitään muuta kuin vihreää. Minä olen sillä aikaa vihertänyt tietokoneen äärellä ihastellen monien blogien kauniita pionikuvia.

Kunnes tänä aamuna.. kärsimätön palkittiin.

 

Toinen odotus palkittaneen viiden viikon kuluttua. Jos hyvin käy, olemme silloin kolmen lapsen vanhempia. Yritän henkisesti valmistautua siihen, että joudun ensin palaamaan sairaalasta yksin kotiin, mutta jonain päivänä saamme varmasti vauvankin mukaamme. Jonain päivänä.