In the garden

Eskari päättyi ja olen kotosalla kahden lapsen kanssa. Koska ilmoja on niin sanotusti pidellyt ja sisätiloissa pojat hyppisivät koko ajan seinille, vietämme lähes kaikki päivät ulkosalla. Äiti ei arvatenkin jaksa pöristellä koko aikaa pikkuautoilla tai kokata leikkimökin puolella, joten olen pitänyt itseni kiireisenä puutarhahommissa. 

Heinäkuussa tulee täyteen kaksi vuotta tässä kodissa. Tai virallisesti muutimme tänne vasta elokuun lopussa, kuuden remppaviikon jälkeen. Tämä on kuitenkin vasta toinen kokonainen kesämme tässä kodissa, ja pihan parissa on riittänyt puuhaa. Viime kesänä lähinnä katkoimme viidakkoa, raivasimme leikkitilaa ja pohdimme mitä kaikkea pihassa tulisi uudistaa. Hieman istutuksiakin teimme, mutta suurin osa ajasta meni mättäiden hävittämiseksi ja ruohonsiementen heittelyksi. 

Olen kevään mittaan kuvannut pihan muutoksia monet kerrat, mutta isoimmat kohteet ovat vielä kesken. Tässä kuitenkin muutama tunnelmakuva.

Ruohosipulia riittää. Sain äidiltäni pienen alun viime kesänä. Istutin sen maahan, ja tänä keväänä kaivoin juuret ylös ja nostin ruukkuun. Ruohosipuli oli ensimmäisenä kohoamassa taas korkeuksiin. Viime kesänä reilu puolivuotias mutusteli sitä mielellään korsi korren perään, mutta tänä kesänä hän sylkee sitä nauran ulos suustaan.

Toinen talvehtimassa olleista oli pieni mansikanalku. Sekin näyttää ponkaisseen taas hyvin eloon.

Olen innostuksissani kylvänyt niin monet siemenet, etten meinaa edes ehtiä kastella niiden tuotoksia päivittäin. Keittiön ikkunan alla kasvaa luomumaustebasilikaa. Alla on ruukuissa ruohosipulia, ruiskaunokkia, sokeriherneitä ja edessä pensasauringonkukkaa. Osa odottaa kovasti pääsyä maahan, ja se aika koittanee heti keskikesän juhlan jälkeen.

Jälleen yksi maasta nostettu mansikantaimi sekä hortensia, joka talvehti kellarissamme.

Pelargonioita kastelen pottapissalla. Nämä olivat alunperin niitä pieniä, surkeita ja edullisimpia yksilöitä Plantagenista. Nyt on kukkia kerrakseen, pitkin pihaa.

Olemme tänä keväänä uusineet täysin kaksi kukkapenkkiä. Aika kova homma oli vanhojen multien poistamisessa, penkkien uudelleenmuotoilussa, kivireunuksen ja maisemointikankaan asettelussa, täytössä, lannoituksessa ja istutuksessa. Mies tosin ne raskaimmat hommat teki, mutta olen minäkin ihan tarpeeksi polvillani kyykkinyt. Vaatiihan se ajattelutyökin sitä paitsi paljon, jotta osaisi valita ne juuri meidän pihaan (=omalle silmälle) parhaiten sopivat kasvit! Joka tapauksessa näistä penkeistä tarvitsee laatia ihan oma kirjoitelmansa, samoin kuin ilmiöstä nimeltä kasvihuone.

Todellisuudessa puutarha antaa minulle nyt kovasti voimia. On ihana avata joka aamu takapihan ovi, astua terassille ja tutkia uutta kasvua. On ihana poimia ruokiin yrttejä omasta pihasta, levittää leivälle oman sadon salaattia ja tomaatteja. On ihana seurata vierestä kuinka lapset innostuvat samoista asioista kuin minäkin ja seuraavat kieli pitkällä alkaisiko joku mansikka ruukuissa tai maassa jo punertaa. Hetkeksi saattaa jopa unohtaa vatsassa asuvan vauvan, jolla ei tyrmistykseksemme olekaan kaikki hyvin.