Osallistuin tällä viikolla ensimmäistä kertaa erään aktiivisen FB:ssa toimivan ompeluryhmän haasteeseen. Saimme postissa kankaan, josta emme etukäteen tienneet mitään. Kankaan nähdessäni minun piti kyllä hetken nieleskellä. Olin alunperin suunnitellut, että teen vaikka jonkun paidan tai pipo- ja tuubihuivisetin jommalle kummalle pojalle, jos kangas on jotain joustavaa. Tai mekon tyttärelle, jos paketista ilmestyy puuvillaa. Tästä en kuitenkaan osannut lähteä mekko tekemään, joten päädyin helppoon kassiin. Ompeluaikani on muutenkin hyvin vähissä, joten en uskaltanut aloittaa mitään suurta projektia. Sain tämän kuitenkin valmiiksi sovitussa ajassa, vaikka kävin välillä imettämässä yms.
Kangas on Marianne Valolan Naisten Päivää, pinkkinä. Hyvälaatuista, napakkaa, eikä mitään ohutta puuvillaa. Sain käytettyä koko puolen metrin palan, sillä kassi on kauttaaltaan kaksinkertainen, samoin kahvat. Yläreunaan painoin yhden nepparin ja kokeilin ensimmäistä kertaa silittää väliin tukikangasta. Neppari onnistui hyvin - eihän siinä toki mitään vaikeaa ole, mutta viimeksi en yhteen projektiin saanut niitä ihan hyvin enkä ole meinannut uskaltaa toiste koettaa. Halusin jättää kankaan sivunreunan tekstit kokonaisuudessaan näkyviin ja se onnistuikin hyvin. Toiselle puolelle ompelin pienen merkin, joita sain ystävältäni joululahjaksi.
Kankaassa on hauska tausta-ajatus, mutta SILTI mä en haluaisi kulkea kirkkovene-kuosisen laukun tai vaatteen kanssa. Olen kai jotenkin jumissa, vanhanaikainen - tai jotain. En vaan koe mitenkään vapautuvani, tasa-arvoistuvani tai mitään muutakaan pyllynkuvakassin kanssa. En tiijä.
ReplyDeleteSamoin. Mies tosin ihmetteli ja sanoi, että kyllä hän voisi tuota kauppakassina käyttää. No, nyt kassi on jo uudella omistajallaan.
ReplyDelete