Pages

Monday, June 30, 2014

Flower tunic

Ompeluryhmän haastetehtävänä oli viime viikolla ommella jotain tästä kauniista Pikku Piltin Kukkaset -luomutrikoosta. Ilahduin kovasti, sillä olin jo aiemmin ostanut tätä kangasta omaa kesämekkoani varten. Nyt tästä 80 cm * 80 cm:n palasta sai juuri ja juuri tyttärellekin pitkähihaisen tunikan ja isommasta palasta saan vielä vaikka pipon tms.



Pattern: Tricot Shirt with modifications, Ottobre 4/2007
Fabric: Kukkaset organic tricot from Pikku Piltti
Size: 86 cm
Others: Framilon, width 5 mm


Muokkasin paidan kaavasta tunikan leventämällä ja pidentämällä hieman helmaa. Hihat piirsin täsmälleen ohjeen mukaan, mutta kaula-aukkoon tein muutoksia. Lehdessä siinä on resorikantti, mutta ompelin ihan reunaan nurjalle puolelle ensin Framilonia kevyesti venyttämällä, ja käänsin ja kaksoistikkasin päälle. Siisti tuli, mutta eipä mennyt neidin pään läpi, vaikka mielestäni meillä on aika pienipäinen neiti, tai ainakin kapeakasvoinen. Hetken tuumittuani leikkasin käännöksen pois ja hurautin kaula-aukosta samanlaisen kuin hihansuistakin: ensin kapeaa siksakkia reunaan ja sen jälkeen Framilonia reippaasti venyttäen parin sentin päähän.


Mielestäni tästä tuli kiva ja ompelujälki on siistiä. Jopa helman kääntäminen sujui hyvin. Pidän tuosta leveämmällä (100) kaksoisneulalla tehdystä tikistä. Tällä mallilla tulee varmasti tehtyä lisääkin tunikoita.

Wednesday, June 25, 2014

My first MIW

Tuijottelin aikani muiden upeita paitoja, tunikoita ja mekkoja, jotka oli tehty MIW:in kaavalla. Lopulta klikkasin kaavan ostoskoriin ja samaan syssyyn vielä ihanaa lintukangasta sekä siihen sopivaa resoria.

Ennen koon valintaa otin itsestäni tarkkoja mittoja. Kaikki lukemat osuivat M:n ja L:n välille, ja päädyin lopulta piirtämään L:n ilman saumanvaroja. Lisäsin myös rinnan alle sauman. Mittausteni mukaan sen oli paras kulkea 32 cm:n päässä olkasauman yläosasta, mutta ehkä se kuitenkin olisi voinut olla 1-2 cm ylempänä. Hyvin tämä kuitenkin istuu.


Olin alunperin suunnitellut tekeväni mekon, mutta leikkasinkin kankaan vahingossa jonnekin paidan ja tunikan välimaastoon. Pohdin myös laittavani alareunaan leveän resorin, mutta loppujen lopuksi päätin monen epäonnistuneen kokeilun jälkeen testata taas vanhaa vihollistani, kaksoisneulaa. Ilmeisesti olemme oppineet tulemaan toimeen keskenämme, sillä sain kuin sainkin ommeltua siistin käänteen yhdeltä istumalta..! Pääntielle ja hihoihin laitoin ohuen resorin kaksinkerroin. Vaikka se näyttikin siistiltä pelkällä huolittelevalla jousto-ompeleella surautettuna, päätin vielä vetäistä päälle kolmipistesiksakin. Ryppyjä tuli tietysti juuri tuohon kaula-aukon keskivaiheille, mutta eivätpä ne oikeasti taida ottaa kenenkään muun kuin minun tai jonkun muun ompelevaisen silmään.


Fabric: Tintit Iltarusko by Elina Vaahensalo, tricot from Linnel
Size: L
Others: dark brown rib from Linnel; Framilon width 5 mm


Voin lämpimästi suositella kaavaa. Siihen saa helposti tehtyä monia muutoksia. Seuraavaksi aion kokeilla erilaista kaula-aukkoa ja hihoja. Onneksi, onneksi tämä valmistui eikä jäänyt pyörimään isoon keskeneräisten pinoon!


PS. Seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa sovituskuvakin, sillä vaateripustimella roikkuessa kolttu näyttää aika epämääräiseltä teltata. Päälleni tämä kuitenkin istuu erinomaisesti, kuten taisin jo todeta. Kangaskin on ihanaa, muidenkin kuin minunkin mielestäni. Kun vetäisin valmiin paidan päälleni, kaksivuotias totesi ilahtuneella äänellä "Äiti teki kanapaidan!"

Wednesday, June 18, 2014

Knitting club reunion

Muutostamme Helsingistä Vaasaan on kulunut kohta 3,5 vuotta. Vaikka täällä asuu läheisiä lapsuudenystäviäni ja olen saanut liudan uusia, kaipaan silti usein Helsingin neulekerholaisia. Pari kertaa olemme näiden vuosien aikana tavanneet, mutta sehän on ihan liian vähän. Olin siis onnesta mykkyrällä, kun nuo ihanat ihmiset kysyivät keväällä, voisivatko he tulla jonain viikonloppuna meille viettämään neulekerhoa. 

It's been almost 3,5 years since we moved from Helsinki to Vaasa. Even though I have great friends here I still miss my old knitting club ladies. So I was more than happy when they asked me if they could come for a visit some weekend.

Saimme pian sovittua ajankohdan ja lopultakin viime viikonloppuna juna toi odotettuja vieraita. Ohjelmaan kuului neulomista ja grillausta meillä, vierailut lankakaupassa ja Strömsön tiluksilla sekä lounastamista paikallisen meripaviljongin terassilla.

Finally I got them here last weekend. We knitted, ate, drank and visited a local yarn store and an old villa called Strömsö (it's a place for a famous tv program near us).

 


Kaiken lisäksi sain vielä mahtavia tuliaisia. Eipä olisi enää paremmin voinut osua kohdalle! (Huom. osa suklaista koki kohtalonsa jo ennen kuvausta.)

Furthermore I got some souvenirs. Tea, yarn and chocolate. They know me too well, I liked these all a lot (and had already eaten some of the chocolate before taking a picture).

  

Kyllä nyt tämä äiti taas jaksaa. Kiitokset vielä!

It was so nice. I will never forget it. Thanks again!

Thursday, June 12, 2014

This is what we wear in Finland in the summertime

Innostuin tekemään lisää pipoja tuubihuiveja. Myssyjen ohje on Mallikelpoiselta ja kaikki kaavat on tietysti piirretty käyttäjien päänympärysten mukaan. Suomen kesät tuntien pipoille on varmasti tarvetta.

I made some hats and infinity scarves for our family. The DIY pattern is from Mallikelpoinen.

Kysyin keväällä ekaluokkalaiselta minkä värisen setin hän haluaisi. Vastaus tuli nopeasti: vihreän, jossa on valkoisia palloja. Sehän kävi helposti, sillä olin jo mielessäni arvuutellut (kauhistellut) millaisia applikointeja joudunkaan vääntämään. Mutta kangastilausta vaan menemään ja äiti oli tyytyväinen! Pojan reaktio ei kuitenkaan ollut seuraavalla viikolla enää samanlainen. Kankaan saapuessa hän totesi "tosta et sitten ainakaan mulle tee mitään!" Loppujen lopuksi setti päätyi pikkuveljelle, jolla useamman vuoden ikäerosta huolimatta on täysin samankokoinen pää.


Tätä ihanaa Noshin vanhaa robottikangasta ostin juuri ja juuri sopivan kokoisen palan eräältä ompelupalstalta. Kaksivuotias tykkäsi näistäkin, ja keltainen väri sopii hänelle erinomaisesti. Mikä parasta, tämän kankaan osalta projekti oli todellinen zero waste!


Enhän toki halunnut jäädä itsekään ilman. Ompelin ensin oikeanpuolimmaisen pipon Lillestoffin ruskeapohjaisesta Grand Applesta ja sen jälkeen (noin 3 cm lyhyemmän version) Znokin vihreästä Fieldsistä. Molemmat kankaat ovat luomupuuvillaa, vihreä vähän paksumpaa ja napakampaa. Sopivat pipo- ja huivipalat tilasin Sampsukan löytölaareista. Omenasta on myös tuubihuivi, mutta yksinkertainen ja siksi hieman liian ohut. Kangasta minulla ei enää ole, mutta täytyy lisätä vuoriksi joku yksivärinen trikoo.


Lopulta mieskin sai pipon. Kangas on Tanyasumin luomujoustocollegea, ihanan paksua ja pehmeää. Tämä pipo kuului ompeluryhmämme viikkohaastetehtävään. Kangasta jäi vielä joihinkin pikkuprojekteihin.

Wednesday, June 11, 2014

Hoops

Ystäväni tytär täytti jokin viikko sitten viisi ja päätin ommella hänelle jotain lahjaksi. Tämän kankaan tilasin alunperin itselleni, mutta päätinkin saksia siitä ensimmäisen Hoopsini ja kokeilla paljon kehuttua kaavaa. Kooksi valikoitui 122 cm, mutta pituuden otin seuraavasta koosta ja lisäsin vielä helmaan leveän resorin. Toivottavasti paidan/tunikan käyttöikää sai sillä vähän pidennettyä. Kuvissa paita on vielä silittämättä - kaulukset rypytkin sai rautaa näyttämällä oikenemaan.

I made a dress for a friend's daughter. I have wanted to try Hoops from Ottobre because so many people have liked it. I chose size 122 cm but made it a bit longer.



Pattern: Hoops, Ottobre 3/2012
Fabrics: Lillestoff - Pink Sun, organic tricot from Kestovaippakauppa
Size: 122/128 cm
Others: white rib from Hannan Kangas; Framilon, width 5 mm

Kiva kaava oli, pidän tämän mielessä jahka oma tytär vähän vielä kasvaa. Kangaskin oli ihanaa ja jonkun pienen mekon siitä aion vielä ommella. Itselleni on kyllä ehkä pakko tilata lisää...

Nice pattern - I will absolutely remember this when my daughter grows a little bit more. Thank you again, Ottobre!

Saturday, May 10, 2014

Penguins

Virtuaalisessa ompeluryhmässä oli eilen haasteena ommella jotain tästä ihanasta pingviinikankaasta. Palan koko oli noin 80 x 80 cm. Ensimmäiseksi ajattelin, että näin valkoisesta ei kannata tehdä mitään soseilla sottaavalle vauvalle. Kaksivuotias Minä Itse! -mieskin on vielä melkoinen koheltaja ruokapöydän ääressä, joten päätin sitten ommella jotain esikoiselle. Ideoita oli kaksi, mutta toiseen ei tämä kangas olisi ihan riittänyt. Päädyin lopulta ihan peruspaitaan, johon en halunnut keksiä mitään sen kummempaa, koska kuosi on jo niin näyttävä (ihan kuin olisin osannutkaan mitään hienompia yksityiskohtia...).


Pattern: Headphones t-shirt, Ottobre 3/12
Fabric: Pingviinitanssi, organic tricot from Puhde-Puoti
Size: 128 cm
Others: green rib from Ainola

Ekaluokkalainen käyttää pääasiassa koon 128 cm vaatteita. Tämä oli kuitenkin hänelle vielä hieman liian leveä. Ehkä vähän vartalostakin, mutta pääasiassa hartioista ja myös hihat olivat hieman liian pitkät minun makuuni. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun laitoin resorit noin kaksinkerroin (ja ylipäätään ensimmäinen kerta, kun sain paidan valmiiksi asti!). Tarkoitus on vielä huristella resorien päältä kaksoisneulalla, mutta sitä varten täytyy käydä ostamassa pari rullaa oikean sävyistä vihreää, kun en halua tuohon mustaa tai valkoista. 

Keskeneräisten pinossani on monta paitaa, joista useammissa on ruvennut tökkimään resorien ompelu. Tämän paidan suhteen pääsin ihme kyllä melkein maaliin asti, sillä ongelmia tuli vasta helman kanssa. Jostain syystä kaksoisneula alkoi oikutella, mutta monen mallitilkun jälkeen ja alalangan löysäyksen jälkeen se viimein alkoi toimia. Viimeisen kymmenen sentin aikana sitten tietysti loppui sekä alalanka että kone teki jonkun uskomattoman söhrön, mutta ehkä sekin pieni poimu saadaan silitysraudan avulla suoristumaan.

Tarkoitus oli laittaa tähän vielä pesu- ja kokolaput, joita sain tällä viikolla Royal-tuotteelta. Ne kuitenkin osoittautuivat niin kivoiksi, että kaksivuotias on tainnut jemmata ne omiin kätköihinsä.

Monday, April 28, 2014

Kasvihuoneviljelystä

Viime vuonna kirjoittelin tänne joitakin puutarha-asioita. Tästedes niitä ja paljon enemmän voi lukea Kivikangas Oy:n Kasvihuonesivustolta Facebookista, käykäähän tykkäämässä jos aihe kiinnostaa!

Asustesettiä

Lapsillani on myssyjä vaikka miten paljon, mutta aina osa on joko hukassa tai pesussa. Päätin testata mallikelpoisesta löytynyttä pipo-kaavaa ja tein pari settiä. Palloiset omalle ekaluokkalaiselle, raidalliset hän vei kaverilleen syntymäpäivälahjaksi. Molemmat trikoot ovat Ompelun Ihanuudesta.



Piirsin kaavat 51 cm:n päänympäryksen mukaan, väljyysvara -2 cm. Tuubihuivit ovat samaa leveyttä. Meillä ainakin setti on ollut jo ahkerassa käytössä muutaman päivän ja kuulemani mukaan lahjastakin oli tykätty.

Itsellenikin tein jo yhden setin, mutta kuvata en näköjään ole ehtinyt. No, seuraavaankin on kankaat tuloillaan (kiitti vaan Kankaiden Yö!) ja miestäkin varten meinasin piirtää kaavan. Kokeilkaa ihmeessä, tämä oli helppoa kuin se kuuluisa heinänteko!

Saturday, April 12, 2014

Simple, simpler...

A simple lace scarf for me. Maybe a bit too simple - it took me six months to finish this.

Aloitin tämän huivin neulomisen lokakuussa. Ajattelin, että tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan valmistuu nopsaan eikä tuota liikaa päänvaivaakaan väsyneelle äidille. Helppo tämä kyllä oli, mutta ehkä juuri siitä syystä ei jaksanut pitää mielenkiintoa yllä. Vasta tällä viikolla sain huivin valmiiksi. 

Huivi on neulottu muuten ohjeen mukaan, mutta reunuksen tein eri lailla. Jostain syystä minulla oli keskisilmukan vasemmalla puolella jopa neljä silmukkaa enemmän kuin toisella enkä jaksanut ruveta pähkäilemään miten muokkaisin reunuskaaviota saati että olisin purkanut, joten päätin tehdä reunuksesta samanlaisen kuin huivin "kantasivustakin". Hyvä tuli ja huivi pääsee varmasti usein käyttöön. Koko vyyhdinkin sain käytettyä, toistoja on yksi enemmän kuin ohjeessa.


Yarn: teetee Elegant, light pink (109)
Needles: 4.00 mm

Lankakin oli minulle uusi tuttavuus. Ihanan kevyttä, riittoisaa ja helppo neuloa. Jostain syystä se muutaman kerran katkesi, mutta eipä tuo haitannut. Toinen värikin on jo jemmassa.

Tuesday, March 25, 2014

Rag rugs again

These are for our bedroom.

Olin täysin unohtanut kuvata viimeisimmät (vaan ei viimeiset) mattomme. Kudoin nämäkin syksyn kurssilla paikallisella opistolla. Kahden pitkän raitamaton jälkeen mietin jos jonkinlaista kuviota, mutta takaraivossa jyskytti kuva kelta-valkoraidallisista pötkylöistä. Ei auttanut muu, vaan pakko oli taas saada tällaista selkeää ja raikasta raitaa. 


Mattoja on siis kaksi, yhden mitta on 55 cm x 136 cm (yksi raita on 8 cm). Kuteet ovat taas Matto- ja Kudemyymälä Pukkilasta (FB) Jurvasta, missä tehtiin myös matonpäiden kanttaukset. Vaikka olenkin ihastunut aiempien mattojen hapsuihin, halusin mielenkiinnon vuoksi kokeilla siistimpiäkin reunoja. Hyvältä näyttävät nämäkin!

Tarkoitus oli mennä vielä kesäkudontakurssille ja tehdä riippumattotuoli sekä iso matto olkkariin. Valitettavasti se ei kuitenkaan tule nyt onnistumaan, vauva nimittäin karjuu tällä hetkellä ihan tosissaan jos jää isin kanssa kotiin ilman äitiä. Katsotaan sitten ensi vuonna uudestaan, ehdinpähän ainakin pohtia kuvioita ja materiaaleja rauhassa (ja päätyä taas jo vanhoihiin hyviksi havaittuihin!).

Saturday, March 08, 2014

Naisten Päivän kassi

Osallistuin tällä viikolla ensimmäistä kertaa erään aktiivisen FB:ssa toimivan ompeluryhmän haasteeseen. Saimme postissa kankaan, josta emme etukäteen tienneet mitään. Kankaan nähdessäni minun piti kyllä hetken nieleskellä. Olin alunperin suunnitellut, että teen vaikka jonkun paidan tai pipo- ja tuubihuivisetin jommalle kummalle pojalle, jos kangas on jotain joustavaa. Tai mekon tyttärelle, jos paketista ilmestyy puuvillaa. Tästä en kuitenkaan osannut lähteä mekko tekemään, joten päädyin helppoon kassiin. Ompeluaikani on muutenkin hyvin vähissä, joten en uskaltanut aloittaa mitään suurta projektia. Sain tämän kuitenkin valmiiksi sovitussa ajassa, vaikka kävin välillä imettämässä yms.



Kangas on Marianne Valolan Naisten Päivää, pinkkinä. Hyvälaatuista, napakkaa, eikä mitään ohutta puuvillaa. Sain käytettyä koko puolen metrin palan, sillä kassi on kauttaaltaan kaksinkertainen, samoin kahvat. Yläreunaan painoin yhden nepparin ja kokeilin ensimmäistä kertaa silittää väliin tukikangasta. Neppari onnistui hyvin - eihän siinä toki mitään vaikeaa ole, mutta viimeksi en yhteen projektiin saanut niitä ihan hyvin enkä ole meinannut uskaltaa toiste koettaa. Halusin jättää kankaan sivunreunan tekstit kokonaisuudessaan näkyviin ja se onnistuikin hyvin. Toiselle puolelle ompelin pienen merkin, joita sain ystävältäni joululahjaksi.

Foxes

Meillä on lastenhuoneen ikkunassa yksi PaaPiin kettu, joka on erityisesti kaksivuotiaan suosiossa. Pakkohan katraalle oli siis ommella pehmoketutkin, kun huomasin paketissa olevan aina kolme. Isoin on ekaluokkalaisen ja pikkuväki sai poikaset.

These foxes are from PaaPii and very simple to make. I just bought the fabric and cut, sewed and filled them for our children.

Friday, March 07, 2014

Infinity scarf

Ensimmäinen ompelukseni merinovillasta. Kankaan laatu erinomaista, ompelijan taidoissa vähän parannettavaa. Kelpo huivi tuli kuitenkin, ja onneksi ne saumat eivät tuolta ulkopuolelle näy... lämmikkeen saa kolmesti kaulan ympärille.

This is the first thing I sewed from merino knitting fabric. It was very strechy and difficult but came out fine. 



Merinovillaneulos on Majapuulta.

Thursday, March 06, 2014

Mekkonen

I already published this once but somehow it disappeared. But here it is again: the first dress I sewed for my daughter.

Julkaisin tämän jo kerran ja kommenttejakin ehti tulla, mutta en ymmärrä mihin tämä sittemmin katosi! Tässä joka tapauksessa uudestaan muistiin. 

Ensimmäinen ompelemani mekkonen tyttärelle, mutta vasta ensi syksyä ja talvea varten, sillä vauva käyttää nyt vasta kokoa 68 cm. Viimeinkin sain resorit onnistumaan!


Kaava:
Toffee-mekko, Ottobre 6/13
Kangas: Metsola joustofrotee, rattle green
Koko: 86 cm

Resoreiden hankintapaikkaa en enää muista. En tehnyt kaavaan muutoksia, mutta seuraavalla kerralla voisi kenties hieman kaventaa (ja silittää ennen kuvausta, sivusaumat ovat kyllä - taistelun ja purkamisen jälkeen - suorat).

Wednesday, March 05, 2014

Ninjago + Flowers

Eurokankaan palalaarista tarttui talvella mukaan tätä kukkafleeceä. Siitä oli tarkoitus valmistua tyttärelle myssy, mutta pala oli niin iso, että ompelin kaksinkertaiset myssyt (alareunassa kolme kerrosta) myös ystävän tyttärille.


Siistit tuli, vaikka kuvassa etureuna vähän lörpöttää. Sidoin kulmiin vielä pienet silkkinauhat, jotka voi halutessaan irrottaa ja myssyjen käyttöaika pitenee.


Näistä innostuneena päätin viimein tarttua toiseenkin myssyprojektiin. Tätä on suunniteltu jo kauan aikaa - silloin, kun näitä pyöri normaalivauhtia ompelevien ihmisten blogeissa. Olen jo kerran ostanut sopivan väriset velourit, mutta nyt päätin kuitenkin tehdä myssyistä talvisemmat versiot. Tämä on ihka ensimmäisen applikointikokeiluni ja sujui hyvin (valkoisia silmiä vielä vähän siistin jälkikäteen). Ekaluokkalaisen hymy oli melkoisen leveä, kun hän näki valmiit pipot. Toisen hän vei riemuissaan samanikäiselle ystävälleen syntymäpäivälahjaksi. 



Myssyt ovat kaksinkertaiset ja sopivat noin 51 cm kokoisille päille.


Ninjago-pipo on ollut siis suuressa käytössä viime viikkoina. Tosin hyvin nopeasti minulle esitettiin pyyntö myös maaninja-piposta. Tarkalleen sitä ei osattu edes kuvailla, mutta "Sen on pakko olla joku tosi kiva kun tokaluokkalaiset aina koulussa leikkii välkällä maaninjaa. Niin että äiti voisitko tehdä sellasen nyt heti?"

Tuesday, March 04, 2014

Stripes

Kuva kelta-vihreäraidallisesta piposta ja lapasista on piirtynyt jostain verkkokalvoilleni jo monta kuukautta sitten. Päätin neuloa setin miehelleni ja tilasin vihreää lankaa Neulenettikahvila Pirjoliisasta. Loppujen lopuksi pipo päätyi kuitenkin ekaluokkalaiselle, joka saanee lopuista keristä vielä kaulahuivin joku päivä.


Pattern: basic hat
Yarns: Drops Big Merino, green (14) and Lane Cervinia Le Fibre Nobili Mambo, yellow 2819()
Needles: 4.0 mm and 4.5 mm
Size: head circumference about 51 cm

Hyvin on pipo tuntunut kelpaavan eikä atoopikko ole valittanut ainaista kutiamista.

Monday, March 03, 2014

Pillow cases

New pillow cases, cotton fabrics from Verson Puoti and Hannan Kangas.

Muutostamme Helsingistä Vaasaan tuli juuri kuluneeksi kolme vuotta. Sen ajan olemme istuneet ystäväperheeltä lainatulla väliaikaissohvalla. Uuden osto ei kuulunut asuntolaina- tai remppabudjetteihin enkä rehellisesti sanottuna jaksanut silloin edes miettiä millaisen sohvan haluaisin. Toisen lapsen synnyttyä päätimme, ettei uutta sohvaa ainakaan pahimmassa puklailuvaiheessa hankita. Katsotaan uudestaan sitten, kun lapsi täyttää vuoden. Sen samaisen kuun aikana aloin kuitenkin odottamaan kolmatta lastamme, ja sohvan osto siirtyi edelleen. Lainasohvassa oli kuitenkin huonoon kuntoon menneet selkänojatyynyt, joten jotain parannusta piti jo keksiä. Koska halusin harmaata seinää ja harmaata sohvaa vasten jotain väriä, ostin muutaman palan kivoja puuvillakankaita ja nipun vetoketjuja. Tässä tulos.


Punainen Jemma ja oranssi Paratiisin Puutarha ovat Verson Puodista, tai jälkimmäinen tosin hankittu Hannan Kankaasta. Turkoosi pallokangas on Eurokankaan palalaarista. Sisukset ovat Ikean 50*50 cm Fjädrar-tyynyjä, jotka ovat ihanan kuohkeita ja palautuvat nopeasti takaisin muotoonsa. Etsin vastaavia jopa kahdeksasta mahdollisesta liikkeestä täällä Vaasassa, mutta joka puolella myytiin joko aivan liian ohuita tai väärän kokoisia sisuksia. Onneksi mies yhdellä työreissullaan kurvasi Tampereen puljun kautta ja rouva sai viimein tyynynsä.


Piilovetoketjun ompeluun katsoin ohjetta Tosimummon blogista. Turkoosien tyynyjen (2) vetskarit ompelin ilman silittämistä - siistit niistäkin kyllä tuli, mutta punaisissa (3) ja oransseissa (2) työnjälki on todella siistiä (kerrankin kehtaan sanoa näin!).


Hannan Kankaasta löytyi kivaa retro-tv -kangasta, josta tein yhden tyynynpäällisen meidän makkariin. Kaksi tyynyä on vielä päällystämättä, mutta ne saavat vielä hetken odottaa jahka löydän kivat, poikain huoneeseen sopivat kankaat.

Sunday, March 02, 2014

Winner!

Helmikuu hujahti ohitse enkä saanut päivitettyä tänne mitään. Vapaahetket ovat edelleen hyvin vähissä, ja silloin olen joko hypännyt juoksukenkiin tai istahtanut ompelukoneen äärelle. Puolessatoista kuukaudessa on kertynyt jonkin verran päivitettävää ja nyt on viimein aika purkaa kameran muistitikkua.

Asetin itselleni tälle vuodelle muutaman tavoitteen käsitöiden suhteen. Heti tammikuussa toteutin ensimmäisen, nimittäin kiilalapasten neulomisen. Ne olivatkin ensimmäiset laatuaan, sillä vain yhdet olen näitä ennen saanut valmiiksi - ne olivat ne viidennellä luokalla tuskalla ja hiellä väännetyt, ihan eripariset raukat (sillä peruspeukalolla). Sen jälkeen lapassaldo on koostunut vain vauvojen peukalottomista lämmikkeistä. Mies on viime aikoina (vuosina) pyytänyt useasti uusia lapasia, mutta ei ole sellaisia vielä saanut. Viimein päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, sillä eihän lapasten neulominen voi mitään rakettitiedettä olla. Ensimmäisen lämmittimen neuloin kolmesti, mutta viimein sain sopivan. Toinen valmistuikin sitten sutjakasti. Näiden lapasten myötä täyttyi myös toinen tämän vuoden tavoitteistani; tutustua Karismaan.

I feel like a winner. These are my first finished mittens since fifth grade (20 years ago). Somehow I'd thought knitting mittens is some kind of rocket science but it's not! So finally my husband got new mittens he had asked about. 



Pattern: basic mittens
Yarn: Drops Karisma, dark gray (53), Novita 7 Veljestä, light gray (047)
Needles: 4.0 mm DPNs
Size: man
about 1.75 skeins (Karisma)


Näistä innostuneina tein heti kaksi paria lisää. Valkoiset lämmittävät siskoni käsiä Helsingissä ja keltaiset löytyvät minun asustelootastani.



Pattern: Fireside Snuggle Mittens, Drops Extra 0-997
Yarn: Drops Nepal, white (100) and yellow (2923)
Needles: 3.5. mm DPNs
Size: S-M
1.8 skeins (white) and 1.6 skeins (yellow)

Myös Nepalin neulomista olin jo pitkään halunnut kokeilla enkä pettynyt. Sitä tulen ostamaan takuulla jatkossakin. Valkoiset lapaset neuloin ihan ohjeen mukaan (narun tosin jätin pois), mutta keltasista vähensin muutaman silmukan.

Sunday, January 19, 2014

Jonain päivänä

Arki kolmen lapsen kanssa vie kyllä tehokkaasti mehut ahkerimmastakin äiteestä. Seitsemän- ja kaksivuotiaat ovat aamuvirkkuja, viisikuinen taas nauraisi ja kiljuisi täällä puoleen yöhön. Pojat söivät rintaa, tuttipulloa ja tuttia. Tytär huolii tasan rinnan. Äidin aika on siis vähissä, mutta onneksi mies tajusi joulun alla vaimonsa väsymyksen ja haki kaupasta uuden puhelimen. Vanha (jollaista kenelläkään ei kuulemma enää ollut) jouti lataamolle ja äiti sai opetella viuhtomaan sormella. Ehdin taas selata blogeja imetyksen lomassa, ihailla muiden ompeluksia ja klikata ostoksille netin maailmoihin. Postipoika on kantanut meille selkä väärällään kangaspaketteja, joiden sisällöt on pesty ja osa jo leikattukin. Hidasta etenemistä siis, mutta etenemistä kuitenkin!


Parempia ompelukelejä odotellessa sain pujoteltua sentään parit helmet. Materiaalit Karnaluksista.


Friday, January 17, 2014

Thermis

Thermiksen ohje oli roikkunut Ravelryn suosikeissani jo kauan. Edellinen musta kaulurini oli jo hyvin palvellut, kulahtanut ja vähän turhan ohutkin, joten sain viimein tehtyä itselleni uuden.



Pattern: Thermis by Kris Knits (Ravelry)
Yarn: Lane Cervinia Le Fibre Nobili Val Gardena, black (210)
Needles: 4.0 mm
Size: S/M
Other: Wooden buttons from Neulenettikahvila Pirjoliisa
2.5 skeins


Tykkään tästä kovasti, jää tuskin viimeiseksi tätä mallia. Joulun alla rohkaistuin kampaajan tuolissa ja noin puoli metriä Röllin tukkaa valahti lattialle. Nyt pitääkin siis olla niskaan jotain lämmikettä, koska hiukset loppuvat juuri tuohon kaulurin rajalle.